Jasu ja Jalo Hämeenlinnaan, Nikkilälle jatkosopimus

LIIGA / Uutinen
Juhani Jasun uusi kotikaukalo on Rinkelinmäellä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK on kiinnittänyt Juhani Jasun ja Toni Jalon ensi kauden joukkueeseen. Seura teki myös jatkosopimuksen Petteri Nikkilän kanssa.

Juhani Jasu, 26, saapuu Hämeenlinnaan Raumalta. Lukko-kasvatin sopimus kauden 2014-2015. Kauden päätteeksi pronssia juhlinut Jasu teki 58 otteluun tehopisteet 2+6.

− Hänessä on ehdottomasti potentiaalia prempaan kuin mitä tilastot tällä hetkellä näyttävät. Uskon, että voimme tarjota hänelle roolin, jossa tilastotkin kaunistuvat HPK:n pelaajakoordinaattori Janne Laukkanen kertoo seuran tiedotteessa.

Toinen uusi tuttavuus on Mikkelin Jukureista saapuva Toni Jalo. 24-vuotias TPS-kasvatti iski päättyneellä kaudella kuusi maalia ja keräsi peräti 45 maaliin johtanutta syöttöä.

− Hänessä on potentiaalia ja nyt hän saa hyvän saumaa jatkaa nousujohteista peliuraansa, Laukkanen kommentoi kehuen samalla Jalon syöttö- ja aloitustaitoja.

Jalon sopimus on mallia 1+1.

Nikkilä jatkaa kaksi seuraavaa kautta

21-vuotias HPK-kasvatti Petteri Nikkilä jatkaa HPK:ssa kevääseen 2016 asti. Nuori puolustaja pelasi 36 ottelua Liigassa. Nikkilälle kertyi myös 18 ottelua Mestiksessä.

− Hän on osoittanut, miten hyvällä ja systemaattisella suunnitelmalla ja avuilla on mahdollisuus nousta Liigaan Mestiksen kautta, Laukkanen kertoo.

Kolmas uusi pelaaja Hämeenlinnassa on koeajalle saapuva Jere Laine. Viime kaudella Mestiksen HCK:ta ja Suomi-sarjan Bewe TuusKia edustaneen Laineen koeaika kattaa tulevan kesän.

23-vuotias hyökkääjä pelasi HCK:ssa 44 ottelua, joissa syntyi tehopisteet 9+5.

» Lähetä palautetta toimitukselle