Järvinen jatkaa Espoo Unitedin hyökkäyksessä

MESTIS / Uutinen
Järvinen tehtaili päättyneellä kaudella uransa ennätyspisteet.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Espoo United on solminut 1+1-vuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Aleksi Järvisen kanssa.

Aleksi Järvinen pelasi päättyneellä kaudella Mestis-uransa tehokkaimman kauden tehtailemalla 50 ottelussa tehot 10+20. Pudotuspeleissä 23-vuotias laitahyökkääjä viimeisteli 10 ottelussa kahdeksan tehopistettä ja oli joukkueensa pudotuspelien paras pistemies.

− Alkukausi oli ihan hyvä itseltäni, mutta keskellä kautta oli vähän vaikeampaa. Onneksi sai parannettua kevättä kohden ja se on aina hyvä merkki. Vähän enemmän olisi pitänyt pystyä joukkueena SaPKoa haastamaan, mutta turha sitä on enää jossitella, Järvinen totesi.

Jäähongan kasvatti on pelannut Mestistä myös Kiekko-Vantaan riveissä. Tulevan kauden tavoitteet hänellä ovat hyvin maltilliset.

− Ei henkilökohtaisesti ole suurempia tavotteita. Tottakai haluaa kehittyä mahdollisimman paljon ja auttaa omaa joukkuetta pärjäämään mahdollisimman hyvin, linjasi Järvinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle