Salmela kuuluu RoKin luottopuolustajiin.

Oona Sarajärvi

Järvelälle ja Salmelalle jatkoa RoKiin

RoKi on tehnyt vuoden mittaiset jatkosopimukset puolustaja Tuomas Salmelan ja hyökkääjä Antti Järvelän kanssa.

Tuomas Salmela pelasi viime kaudella rovaniemeläisryhmän takalinjoilla 35 ottelua tehoin 6+12 ja oli joukkueensa tehokkain puolustaja. Tuleva kausi on 21-vuotiaalle Salmelalle toinen RoKin riveissä.

− Salmela oli puolustuksemme tärkeimpiä palasia vaikka suoritti samalla varusmiespalveluksensa ja kärsi loukkaantumisista. Odotamme Salmelan olevan tärkeässä roolissa myös tulevalla kaudella etenkin kun nyt hän pääsee keskittymään entistä täysipainoisemmin jääkiekkoon, kommentoi RoKin urheilutoimenjohtaja Jani Mikkola.

Jo kuudennen kautensa RoKi-paidassa aloittava Antti Järvelä tehtaili Mestiksessä viime kaudella 32 ottelussa pisteet 2+3. Hyökkääjän kausi päättyi kuitenkin hieman kesken loukkaantumisen vuoksi.

− Järvelä on jo useamman kauden ollut runkopelaajiamme. Tiedämme mitä häneltä saadaan eli etenkin hyvää alivoimapelaamista. Viime vuonna kausi päättyi ikävään loukkaantumiseen tammikuussa, joten Antilla on ehkä vielä aiempaakin kovemmat pelihalut tulevalle kaudelle, Mikkola ennakoi.

RoKilla on tällä hetkellä sopimukset 18 pelaajan kanssa. Joukkueeseen etsitään vahvistuksia edelleen kentän molempiin päihin.

− Joukkueen rakentaminen on hyvässä aikataulussa. Haemme vielä ainakin kahta puolustajaa, keskushyökkääjää ja laitahyökkääjää. Lisäksi kartoitamme pelaajia, jotka tuovat kilpailua ja leveyttä kokoonpanoomme, Mikkola kertoi.

Lue myös

Kärppien Hermonen lainasopimuksella RoKiin

LIIGA | MESTIS | 15.8.2017 15:29
Kärpissä viime kaudella debytoinut Julius Hermonen kiekkoilee jatkossa Rovaniemellä. Myös Kärppien hyökkääjä Niko Kuiri pelaa ensi kaudella Mestistä. lue lisää

RoKille sveitsiläisväriä puolustukseen - Hellsten täydentämään hyökkäystä

MESTIS | 27.7.2017 11:33
RoKi vahvistaa rivejään puolustaja Riccardo Sartorilla sekä hyökkääjä Antti Hellstenillä. lue lisää

Springare jatkaa RoKin takalinjoilla - kaksi hyökkääjää koeajalle

MESTIS | 16.7.2017 23:01
RoKi jatkoi tulevan kauden joukkueensa rakentamista kolmella pelaajasopimuksella. Rovaniemeläisryhmä kiinnitti jatkosopimuksella puolustaja Joona Springaren ja uusina niminä joukkueeseen liittyivät hyökkääjät Aleksi Poikola ja Joni Lavonen. lue lisää

Seppelin RoKiin, Salmela JYP-yhteistyöpelaajaksi ja Pälve Ranskaan

MESTIS | 29.6.2017 14:36
Christoffer Seppelin siirtyy Kajaanin Hokista Rovaniemelle. Tuomas Salmela jatkaa RoKissa ollen samalla ajoittain mukana JYPin liigajoukkueessa. Harri Pälve puolestaan siirtyy takaisin Ranskan jäille Cergy-Pontoisen Jokerseihin. lue lisää

RoKille kolme nuorta vahvistusta - Metsävainio matkaa Kajaanista Napapiirille

MESTIS | 11.6.2017 19:48
RoKi jatkoi joukkueensa rakentamista tekemällä sopimukset Tino Metsävainion, Malo Villen sekä Eemelin Piipon kanssa. lue lisää

Kommentit

Antti Järvelä

RoKi #16 L h
s. 1992 Helsinki, FIN
172CM / 81KG
SOPIMUS: 2018