Jäähyt koituivat naisleijonien kohtaloksi USA-ottelussa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomi taisteli tasaisesti USA:ta vastaan, mutta yhdysvaltalaiset olivat lopulta vahvempia.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Aiemmin Kanadan yllättämään onnistunut naisleijonat ei kyennyt toistamaan temppua USA:ta vastaan. Kolme perättäistä päästettyä alivoimamaalia vaikeuttivat urakkaa ottelun alkupuoliskolla.

Naisleijonien MM-kisojen kolmas ottelu päättyi 5−3-tappioon USA:ta vastaan. Suomen maaleista vastasivat Susanna Tapani, Jenni Hiirikoski ja Michelle Karvinen.

Ottelu alkoi Tapanin toimesta Leijonien maalilla, mutta USA onnistui tasoittamaan ja painelemaan kahden maalin johtoasemaan kolmen ylivoimamaalin turvin. Hiirikosken ja Karvisen maalien myötä USA:n johtoasema saatiin kirittyä umpeen, mutta yhdysvaltalaiset onnistuivat ohittamaan Noora Rädyn vielä kertaalleen kolmannen erän loppupuoliskolla.

Leijonat haki vimmatusti tasoitusta ilman maalivahtia, mutta maali nähtiin enää ainoastaan omassa päädyssä. Tyhjään maaliin tehty USA:n viimeinen osuma sinetöi ottelun loppulukemat numeroihin 5−3.

− Tuli tiukka tappio. Olimme vielä kolmannen erän puolessa välissä kiinni pisteessä, jolla olisimme saavuttaneet suoran välieräpaikan. Lähdimme peliin hyvällä asenteella ja saimme tehtyä avausmaalin. Hyvästä taistelusta huolimatta jäimme ilman pisteitä ja jatkamme turnausta puolivälierän kautta, jossa vastaan tulee rakas naapurimme Ruotsi, Tapani analysoi ottelun jälkeen.

− Toinen erä oli vaikea useiden jäähyjen takia. Jenkit saivat pahoja pyörityksiä, emmekä päässeet pelaamaan omaa hyökkäyspeliämme. Kolmannessa erässä näkyi kuitenkin joukkueemme luonne, ja nousimme vielä 1−3-tilanteesta tasoihin. Voitimme jenkit viidellä viittä vastaan, joten jäähyjä pitää kyllä vähentää tulevissa peleissä.

Suomen MM-taival jatkuu tiistaina B-lohkon toiseksi sijoittunutta Ruotsia vastaan. Ottelu alkaa kello 22.35 Suomen aikaa.

Muokattu 4.4 klo 15.00: Lisätty Susanna Tapanin kommentit

» Lähetä palautetta toimitukselle