Itä-Savo: SaPKolle ensimmäiset sopimukset syksyksi

MESTIS / Uutinen
Maalivahti Antti Leskinen oli ainoa jo valmiiksi jatkajaksi tiedetty.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Mestis-seura SaPKo on sorvannut kolme pelaajasopimusta ensi kaudeksi. Asiasta kertoi sanomalehti Itä-Savo keskiviikkona.

Savonlinnalainen SaPKo on tehnyt ensimmäiset kautta 2014-2015 koskevat pelaajasopimukset.

Paikallislehti Itä-Savon uutisen mukaan paperit on allekirjoitettu vuonna 1993 syntyneiden, SaPKo-junioriputken käyneiden hyökkääjien Lasse Tiilikaisen ja Jarkko Kainulaisen kanssa. Molemmat pelasivat tällä kaudella A-juniorien Mestistä, mutta pääsivät ajoittain edustuksenkin kokoonpanoon.

Lisäksi Itä-Savo kertoi seuran tehneen sopimuksen hyökkääjä Anssi Köykkä-Luovan kanssa. 21-vuotias Köykkä-Luopa siirtyi SaPKoon päättyneellä kaudella Vaasan Sportista. Takana on myös kaksi kautta Tampereen Ilveksen A-juniorien liigajoukkueessa.

Uutisen mukaan ainoa valmiiksi tiedossa ollut sopimus kuului maalivahti Antti Leskiselle, joka neuvotteli vuosi sitten kahden kauden pestin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös