Islandersin pääomistaja vaihtuu

NHL / Uutinen
Wang ehti omistaa Islandersin vuodesta 2000.
Kuva © Getty Images
New York Islandersin pääomistaja, yhdysvaltalainen Charles Wang, on päättänyt myydä omistuksensa joukkueesta.

Charles Wang on myymässä osuutensa John Ledeckyn ja lontoolaisen sijoittajan Scott Malkinin johtamalle ryhmälle. Sopimukseen kuuluu, että ryhmä ostaa ensin huomattavan pienosuuden joukkueesta ja kahden vuoden kuluessa sopimuksen synnystä ryhmä ostaa pääosan joukkueen osakkeista.

Sopimus odottaa vielä NHL:n johtoryhmän hyväksyntää. Johtoryhmä äänestää asiasta todennäköisesti joulukuussa.

− Olemme innoissamme mahdollisuudesta ryhtyä Charlesin ja New York Islandersin yhteistyökumppaneiksi. Haluamme yhdessä pyrkiä kohti yhteistä tavoitettamme, joka on viidennen Stanley Cupin voittaminen NHL:n mahtavimmille faneille, Ledecky toteaa asiasta kertovassa tiedotteessa.

− Olen innostunut siitä, että John ja Scott päättivät liittyä joukkoomme viimeisenä vuotenamme Nassau Veterans Memorial Coliseumissa. Odotan pitkää ja menestyksekästä yhteistyötä, Wang totesi.

Wang on toiminut Islandersin pääomistajana vuodesta 2000 alkaen.

» Lähetä palautetta toimitukselle