IS: SaiPan Kuronen palaamassa kasvattajaseuraansa

LIIGA / Uutinen
Kuronen pelasi SaiPassa kolme kautta.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Ilta-Sanomien tietojen mukaan SaiPa-hyökkääjä Mikael Kuronen siirtyy ensi kaudeksi Ilveksen riveihin.

Mikael Kuronen on kuluvalla kaudella tehtaillut lappeenrantalaisryhmässä 47 ottelussa tehot 12+5. CHL:ssä hän tehtaili kahdeksassa ottelussa tehot 3+2.

Ilta-Sanomien mukaan hän kiekkoilee ensi kaudella kasvattajaseuransa Ilveksen paidassa. 24-vuotias hyökkääjä on pelannut tamperelaisryhmässä Liiga-pelejä aiemmin kausilla 2011-13 kaikkiaan 63 kappaletta. Hän on pelannut urallaan myös yhden kauden Mestistä KooKoossa.

Hyökkääjällä on kokemusta myös Suomen nuorisomaajoukkueista eri ikäryhmistä. Kuronen pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa keväällä 2012.

» Lähetä palautetta toimitukselle