Kivi sai sopimukseensa lisää vuosia.

Kirsi Teiskonlahti

Ilves teki jatkosopimuksen tärkeimmän palasensa kanssa − "Ilves oli jo nuorena seurani"

Ilves on jatkanut päävalmentajansa Karri Kiven sopimusta vuodella. Nyt sopimus ulottuu kevääseen 2019.

Viime kaudella tamperelaisseuraa valmentanut Karri Kivi on saanut sopimukseensa lisävuoden. Alun perin sopimus olisi kattanut vielä tulevan kauden. Nyt sopimus jatkuu seuraavan kahden kauden ajan, Ilves tiedottaa.

− Ilves oli jo nuorena seurani niin jääkiekossa kuin jalkapallossa. Halusin jatkaa valmentamista edelleen Tampereella ja olla Ilves. Ennen kaikkea uuden Ilveksen rakentaminen oli vahvasti tukemassa päätöstäni, Kivi taustoittaa.

Myös seurajohto on tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen.

− Yksi tärkeimmistä tulevaisuuden palasistamme on ollut saada päävalmentajakuviomme selville. Neuvottelutulos varmistaa, että saamme jatkaa yhteistyötä Karrin kanssa vähintään seuraavat kaksi kautta, Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo iloitsee.

Ilves ylsi viime kaudella puolivälieriin, joissa se hävisi paikallisvastustaja Tapparalle seitsemännessä pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Ilveksellä merkittäviä poissaoloja − Sandell sivussa

LIIGA | 17.10.2017 12:44
Ilvekseltä puuttuu kokoonpanostaan tiistain KooKoo-ottelussa niin päävalmentaja Karri Kivi kuin kenttäpelaajat Stefan Espeland ja Sami Sandell. lue lisää

Karri Kivi, pelaako joukkueesi aktiivisemmin kuin viime kaudella?

LIIGA | 5.9.2017 12:00
Viime keväänä Ilveksen lähelle sensaatiota luotsannut Karri Kivi odottaa joukkueeltaan entistä aktiivisempaa pelityyliä tulevalla kaudella. lue lisää

Karri kuljettaa Jussia siinä, missä Jukkaakin

LIIGA | 25.3.2017 20:00
Vuoden valmentaja on usein mestarijoukkueen pääkäskijä, mutta edellytyksiä muihinkin valintoihin on olemassa. Yksi ehdokkaista on Tampereen Ilveksen Karri Kivi, joka edelleen vie Tapparaa pelitaktiikan puolella. lue lisää

Puolivälieriin vai kiviä potkimaan? − Kivi: "Asiat vielä kesken"

LIIGA | 18.3.2017 8:27
Ässien ja Ilveksen välinen ottelupari ratkaistaan kolmannessa osassa Porissa. Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi aikoo omien sanojensa mukaan olla itsekin pelissä paikalla. lue lisää

Maanantaijää, viikko 10: Suosi suomalaisia, unohda ulkomaalaiset

LIIGA | 6.3.2017 9:43
Runkosarjaa on enää viikko jäljellä, joten Maanantaijäällä keskitytään edelleen pudotuspeleihin. Myös ulkomaalaisten pelaajien puuttuminen pistepörssin kärkipaikoilta puhuttaa. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Teemu Lepaus

Ilves #75 L h
s. 1993 Tampere
181CM / 84KG
SOPIMUS: 2018 (2019)