Ilves ryhdistäytyi heikon paikallispelin jälkeen, Pelicans kaatui kauniilla maaleilla

LIIGA / Uutinen
Joona Ikonen iski kaksi maalia Joona Voutilaisen selän taakse.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Tampere Cupin ensimmäisessä ottelussa Tapparan jaloissa ollut Ilves tuli täysin uudella ilmeellä turnauksen viimeiseen peliin. Uusina miehinä kokoonpanoon mukaan tulleet Joona Ikonen ja Topias Haapanen onnistuivat erinomaisesti 4–1-voitossa.

Ilveksen ja Pelicansin välinen ottelu oli tasainen alusta asti. Turnauksen isännät saivat heikon alun ottelulle, kun Pelicans pääsi ylivoimalle alle puolen minuutin pelin jälkeen. Vieraiden ylivoima ei kuitenkaan lähtenyt pyörimään kunnolla, ja Ilves pääsi paremmin peliin mukaan jäähyn päätyttyä.

Ottelun maalit olivat näyttäviä. Ilves aloitti ensimmäisessä erässä maalinteon, kun viime kaudella A-nuorissa pisteitä rohmunnut Topias Haapanen antoi upean syötön Juho Liuksialalle, joka siirisi kiekon ohi Joona Voutilaisen.

Erän puolivälin jälkeen Ilveksen uusi kasvo Juhani Tamminen pääsi läpiajoon ylivoimalla Pelicans-puolustajien välistä ja viimeisteli ensimmäisen maalinsa Liiga-tasolla.

Ensimmäisen erän lopulla Pelicans pääsi maalin päähän, kun Miska Siikosen kova laukaus yllätti ensimmäistä Ilves-peliään pelanneen Markus Ruusun. Maali jäi Pelicansin ainoaksi.

− Nuori Ruusu oli maalissa ensimmäisen kerran kotiyleisön edessä. Näistä on sellaisia, joista on hyvä rakentaa, kun on noin tasapainoinen esitys. Se oli ehkä positiivisesti isoin anti tänään, Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi kertoi.

Toisessa ja kolmannessa erässä Ilveksen johtoasemaa vankisti viime kauden A-nuorten pistekuningas Joona Ikonen kahdella maalillaan.

− Kyllä Ikonen, Haapanen ja Tamminen olivat meidän pirteintä osaa tänään, Kivi sanoi.

Lahtelaiset eivät pystyneet vastaamaan enää kahdessa viimeisessä erässä. Paras kiri jäi toteutumatta, kun Pelicans otti päätöserän toisella puolikkaalla kolme jäähyä.

Iso muutos eilisestä

Turnausisäntä oli eilen täysin Tapparan jaloissa, mutta tänään tupsukorvat oli huomattavasti pirteämmällä pelipäällä. 

− Oli iso pettymys, että olimme eilen niin Tapparan jaloissa. Tappara oli niin tapit ulkona. Katsekin oli sellainen, ettemme pystyneet mitenkään vastaamaan. Eniten odotin sitä ryhdistäytymistä tänään, Kivi kommentoi.

Kivi oli erityisen tyytyväinen siihen, että Ilves onnistui ryhdistäytymään lyhyessä ajassa huomattavasti

− Sillä tavalla on hyvä fiilis, että joukkue oli aivan eri näköinen kuin eilen. Saimme peliä suoraviivaisemmaksi. 

Kivi täsmensi, että Ville Meskanen tulee peleihin mukaan vasta syyskuun loppupuolella. Hän kärsii alaraajavammasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle