Sami Sandell on tehnyt tällä kaudella kolmessa ottelussa yhden maalin.

Aleksi Manninen www.instagram.com/aleksimanninenexposures

Ilveksen Sandell kertoo poissaolonsa syyn – "Ylävartalo, päivä kerrallaan"

Sami Sandell ei pelaa perjantaina Sportia vastaan ylävartalovamman takia.

Ilveksen varakapteeni Sami Sandell jätti keskiviikkona SaiPa-ottelun kesken kolmannessa erässä. Hän kertoi syyksi polvensa vihlomisen. Hyökkääjä uskoi seuraavana päivänä Aamulehden haastattelussa pelaavansa perjantain Sport-kohtaamisessa.

Niin ei kuitenkaan käy, sillä hän on tänään sivussa ylävartalovamman vuoksi.

– Vamma ei ole vakava. Päivä kerrallaan seuraillaan. Tänään oli kuitenkin järkevintä jättää väliin, Sandell kertoo.

Hän sanoo loukkaantumisensa tapahtuneen keskiviikkona SaiPaa vastaan.

Oliko ylävartalovamma siis sittenkin syy, miksi jätit edellisen ottelun kesken?

– Vaikea kysymys. Ei minulta edes jäänyt siinä pelaamatta kuin jokunen minuutti. Mutta tämä vaiva ei tosiaan ole vakava, tähtihyökkääjä vastaa.

Tupsukorvat saa tänään kokoonpanoonsa alkukauden loukkaantuneena olleen Joona Ikosen.

Artikkelia on muokattu 15.9.2017 kello 13:30. Lisätty Sandellin haastattelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Ilvekselle hurja takaisku paikallisottelun alla − Sandell poissa kokoonpanosta

LIIGA | 2.3.2018 14:14
Tappara ja Ilves kohtaavat runkosarjan viimeisessä paikalliskamppailussa perjantaina. Ilves tarvitsee kipeästi pisteitä pudotuspelitaistelussa. Tupsukorvat kokivat takaiskun, kun joukkueen tähtihyökkääjä Sami Sandell joutuu jäämään pois kamppailusta. lue lisää

Sandell helmikuun paras - 14 pistettä uran paras kuukausisaldo

LIIGA | 2.3.2018 13:33
Ilves-hyökkääjä Sami Sandell valittiin Liigan helmikuun pelaajaksi. Vahvasti kuukauden aikana pelannut Sandell nosti Ilveksen vielä taistelemaan viimeisistä pudotuspelipaikoista. lue lisää

Radiotoimittaja oli Sandellin taikakalu ystävänpäivän kulussa − "Olen tehnyt kovan työn sen eteen"

LIIGA | 14.2.2018 21:44
Ilves pelasi hieman tapojensa vastaisesti ehjän ottelun HIFK:ta vastaan ja sai palkinnoksi elintärkeät pisteet taistelussa pudotuspelipaikasta. Kokenut hyökkääjä Sami Sandell puntaroi Ilveksen tulevaisuutta ja omaa ensi kauden seuraansa. Myös alkava miesten olympiajääkiekkoturnaus herättää kohta 31 vuotta täyttävän keskushyökkääjän mielenkiinnon − pelien ajankohta saattaa vain aiheuttaa hankaluuksia. lue lisää

Ilves on tekemässä nousua - Sandell lupaa: "Sarjataulukkokin alkaa näyttää paremmalta"

LIIGA | 14.12.2017 8:00
Ilves on pikku hiljaa parantanut peliään. Täsmähankinnat ovat olleet erinomainen lisä nuoreen joukkueeseen ja tappioputken aikanakin oli havaittavissa merkkejä paremmasta. Lisäksi Sami Sandell on hyvässä pelivireessä. lue lisää

Liigatähti Sami Sandell menetti kaksi kautta urastaan ja teki hämmästyttävän matkan takaisin Ilvekseen, mutta piina ei ole ohi

LIIGA | 25.10.2017 13:20
Sami Sandellin polvet ovat pettäneet hänet. Se tapahtui juuri, kun nousu Suomen huipulle näytti pysyvältä. Ennen tämän kauden alkua hän pelasi kahden vuoden aikana vain 16 virallista jääkiekko-ottelua. Ne vuodet sisälsivät pettymystä, toivoa, epätoivoa, pohdintoja lopettamisesta ja hurjan suunnitelman yllättävästä paluusta. lue lisää

Kommentit

Tulosvetovihjeet

TapparaKärpät
"Tappara venyttää ratkaisun loppuun saakka"
Tappara on löytänyt keinot Kärppien kaatamiseen ja osoitti vahvaa henkistä kanttia tiistaina kääntämällä pelin lopulta voitokseen, vaikka menettikin neljän maalin johtonsa. Aiempien kohtaamisten tapaan tasaisissa merkeissä taistellaan myös Tampereella. Kärpät kärsii loukkaantumisista ja se tuo omat haasteensa oululaisryhmälle. Tapparalle viime pelien voitot ovat tuoneet hyvän latauksen ja se johdattaa joukkuetta myös kotikaukalossa, jossa se onnistuu pelin kääntämään jälleen edukseen.
  • 3
  • 4
  • 2
  • 3

Luetuimmat

Sami Sandell

Ilves #42 L lh
s. 1987 Nokia
186CM / 87KG
SOPIMUS: 2018