Ilkka Mikkolan ura päätökseen

LIIGA / Uutinen
Mikkolan ura päättyi HIFK-tappioon.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Kärppien putoaminen HIFK:ta vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella merkitsi samalla kokeneen puolustajan Ilkka Mikkolan uran päättymistä. Mikkola kertoi asiasta ensimmäisenä Kalevalle heti ottelun päättymisen jälkeen.

Ilkka Mikkola pelasi koko uransa Suomessa. Kärppien kasvatti lähti TPS:ään siinä vaiheessa, kun oululaisseura pelasi vielä alemmalla sarjatasolla. Liiga-uran alku olikin komea, kun kolme TPS-kautta toi kolme mestaruutta. Mestaruus irtosi myös neljännellä kaudella Jokereissa.

Kesällä 2003 Mikkola palasi Ouluun, jossa hän voitti vielä neljä mestaruutta vuosina 2004, 2005, 2007 ja 2008. Kahdeksan mestaruutta pelaajana on SM-liigan ja sitä edeltäneen SM-sarjan ennätys.

Uralle kertyi 968 ottelua runkosarjassa ja 190 pudotuspeleissä, joista jälkimmäinen on niin ikään ennätys. Runkosarjassa Mikkolan saldo oli 314 tehopistettä, pudotuspeleissä 55. Kaudella 2004-05 Mikkola valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksi.

Liigamestaruuksien lisäksi Mikkolan kaappia komistaa yksi SM-hopea sekä kaksi pronssia, poikien EM-kulta vuodelta 1997 ja nuorten MM-kulta vuodelta 1998.

» Lähetä palautetta toimitukselle