IL: Kärpissä valmentaja vaihtoon - Suikkaselle lähtöpassit

LIIGA / Uutinen
Suikkasen kärppäpesti päättyi ennen aikojaan.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Iltalehti uutisoi, että Oulun Kärpät on vapauttanut päävalmentaja Kai Suikkasen pestistään.

Iltalehden mukaan Suikkanen oli saanut tiistaina puhelun Kärppien toimitusjohtaja Juha Junnolta, joka kertoi hallituksen päättäneen työsuhteen katkaisemisesta. Suikkasen sopimus oululaisseuran kanssa olisi kattanut myös ensi kauden.

Suikkasen paikalle Kärpät on valinnut oululaisryhmän apuvalmentajana viimeiset neljä kautta toimineen Mikko Mannerin. Manner on toiminut päävalmentajan tehtävissä urallaan Mestiksen Sportissa sekä Kiekko-Laserissa.

Valmennusryhmään kuuluneet Toni Sihvonen, Ari Hilli sekä Samppa Jaakola jatkavat tehtävissään. Uutena nimenä valmennusryhmään nousee Kärppien A-nuoria valmentanut Lauri Mikkola.

» Lähetä palautetta toimitukselle