Hyvönen, Jaakola ja Benoit Södertäljeen

LIIGA / Uutinen
Lauantaina Oulun Kärpissä Suomen mestaruuden voittaneet Hannes Hyvönen ja Topi Jaakola kiekkoilevat jatkossa ruotsalaisessa Södertälje Sportklubissa. Samaan seuraan liittyy myös Tapparassa pelannut puolustaja André Benoit. Hyvösen ja Jaakolan sopimukset ovat kaksivuotisia, Benoit'n yksivuotinen.

Hannes Hyvönen palasi maailmankiertueeltaan Kärppiin kaksi vuotta sitten. Kahden kauden aikana mies voitti kasvattajaseurassaan kaksi SM-kultaa. Hyvösen kärppäaika huipentui tänä keväänä, kun mies nousi jaetulle ykkössijalle pudotuspelien ennätyspisteissä. Hyökkääjän saldo 15 ottelussa oli 8+13=21.

Laitahyökkääjällä on aikaisempaakin kokemusta Elitserienistä, sillä hän on pelannut Färjestadissa kolmen kauden ajan. Hyvösen siirrossa painoivat henkilökohtaiset syyt, sillä hänen perheensä on asunut Ruotsissa koko kärppäajan.

- Hyvönen on sellainen pelaaja, jota olemme etsineet jo pitkään. Hänellä on erittäin hyvä laukaus, joka tulee olemaan meille tärkeä ase erityisesti ylivoimapelissä. Hän voitti tänä vuonna mestaruuden ja hän tietää, mitä voittaminen vaatii, kuvailee Södertäljen pelaajahankinnoista vastaava Stefan Nyman joukkueen verkkosivuilla.

Jaakola on Kärppien kasvatti, joka pelasi ensimmäiset ottelunsa oululaisseuran edustuksessa jo 17-vuotiaana. Ikäänsä nähden erittäin kokenut Jaakola pelasi päättyneellä kaudella erinomaiset pudotuspelit ja kuului joukkueensa runkopakkeihin.

- Jaakola on yleispuolustaja, jolta löytyy valtavasti potentiaalia. Neljä Suomen mestaruutta voittaneena hän tietää, mitä menestyminen vaatii, Nyman toteaa.

Jo aiemmin tällä viikolla Södertälje tiedotti hankkineensa kanadalaispuolustaja André Benoit'n Tapparasta. 24-vuotias Benoit oli runkosarjassa puolustajien pistepörssin ykkönen tehopisteillä 12+26=38.

» Lähetä palautetta toimitukselle