HPK:n tuoretta pakkivahvistusta aiotaan peluuttaa lauantaina

LIIGA / Uutinen
O'Brienia aiotaan peluttaa tulevassa ottelussa.
Kuva © Getty Images

HPK:n tuoretta pakkivahvistusta Shane O'Brienia ei nähty torstain ottelun kokoonpanossa seuran pienistä lupailuista huolimatta. HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen kertoi peluutussuunnitelmista Jukurit-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

− Lähtee Vaasaan meidän mukaan. Ajatus on, että lauantaina hyppäisi askiin.

HPK kohtaa vieraspelissä Sportin.

− Tuo fyysisyyttä ja puolustuskovuutta. Kuitenkin kaksi viimeistä kautta AHL:ssä on tehnyt sadassa pelissä noin 50 pistettä, eli siellä on se pelikin näkyvissä, mietti Pennanen O'Brienin HPK:ta vahvistavia ominaisuuksia.

Kanadalaispuolustajan sopimus kestää kauden loppuun asti, mutta mukana on kahden viikon koeaika.

» Lähetä palautetta toimitukselle