HPK:n ryhmä kaventui

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Hämeenlinnan Pallokerho tiivistää ryhmäänsä. Joukkue lähettää kolme pelaajaa Mestikseen ja yhden A-nuoriin. Lisäksi puolustaja Mikko Palomäelle etsitään uutta työnantajaa.

Hämeen Sanomien mukaan Kerhon maalivahti Mikko Tolvanen torjuu jatkossa Mestis-seura LeKissä. Hänen lisäkseen peliaikaa sarjaporrasta alempaa hakevat Antti Kerälä ja Sami Lähteenmäki, joiden uusi seura ei vielä ole tiedossa. Niklas Sirén siirtyy puolestaan Kerhon A-nuorten ryhmään.

Mikko Palomäen sopimus olisi kestänyt kevääseen 2010, mutta Kerho ei enää tarvinnut puolustajan palveluksia. Muhoslaisen uusi seura ei ole vielä tiedossa, mutta ritaripaidassa häntä ei enää nähdä. Palomäki pelasi viime kaudella Kerhossa 45 ottelua ja teki pisteet 1+2=3.

HPK lähetti jo aikaisemmin Tommi Rannan sekä Jan-Mikael Järvisen Mestikseen. Ryhmän kavennukseen tuli tarvetta, kun loukkaantuneena olleet pelaajat palaavat vähitellen tositoimiin.

– Kuortaneen leirille lähti mukaan vielä 28 pelaajaa (kaksi maalivahtia, yhdeksän puolustajaa ja 17 hyökkääjää). Siinäkin on vielä vähän extraa, HPK:n päävalmentaja Jukka Rautakorpi kertoo Hämeen Sanomille.

» Lähetä palautetta toimitukselle