HPK avaa kautensa Rovaniemellä

LIIGA, MESTIS, Muut Sarjat / Uutinen
Antti Miettisen HPK leireilee viikon Rovaniemellä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Joukkueensa hyvissä ajoin valmiiksi saanut HPK aloittaa harjoitusottelunsa Rovaniemellä, kun hämeenlinnalaiset kohtaavat Rovaniemen Kiekon sekä Asplövenin. Mestikseen nousseelle RoKille torstainen ottelu liigajoukkuetta vastaan on ensimmäinen laatuaan.

HPK tuo Rovaniemelle kovan nipun hankittuaan kesän aikana laadukkaita pelimiehiä. Riku Hahl ja Antti Miettinen tekevät paluun ritaripaitaan, ja tehoja odotetaan myös uusilta ulkomaalaishankinnoilta Peter LeBlancilta, Patrick Hollandilta ja Vojtech Polakilta. Lapin leirillä joukkueen vahvuudesta puuttuvat vain nuorisomaajoukkueiden käytössä olevat Eetu Tuulola sekä Matias Haaranen.

Ensimmäisen kerran kiekko tippuu jäähän tiistaina kello 18.30, kun HPK saa vastaansa Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Asplövenin. Joukkue onnistui pistämään TsSKA Moskovan tiukille viime kesän Hockey Challengessa Rovaniemellä, joten helpolla ei tule Pallokerhokaan pääsemään tällä kertaa. Suomalaisväriä haaparantalaisten takalinjoilla edustavat muun muassa pitkään Kärpissä luutinut Antti Ylönen sekä ässäkasvatti Jesse Jyrkkiö.

Torstaina samaan kellonaikaan RoKi isännöi hämeenlinnalaisia Lappi Areenalla. Kotijoukkue on vielä rakennusvaiheessa, kun seuralla on tällä hetkellä sopimukset vain 16 pelaajan kanssa. Seura tiedotti sunnuntai-iltana ottaneensa koeajalle kolme nuorta puolustajaa, Nico Vuorijärven, Joona Tolvasen sekä Marek Hudecin, mutta joukkue kaipaa siitä huolimatta vielä jokaiselle osa-alueelle vahvistuksia. Mielenkiinto paikallisilla katsojilla kohdistuukin huippuvastustajan lisäksi siihen, millaisella kokoonpanolla Lapin kiekkoylpeys lähtee liigajoukkuetta haastamaan.

Hyvä kokemus pelaajille

Rovaniemellä järjestettiin lauantaina ottelun ennakkotapahtuma, jossa RoKin päävalmentaja Petteri Hirvonen avasi ajatuksiaan koskien tulevaa ottelua.

− Hieno homma, että HPK suostui pelaamaan meitä vastaan. Se on täällä monelle pelaajalle iso elämys päästä pelaamaan kavereita vastaan, jotka ovat pelanneet NHL:ssä, KHL:ssä ja Suomen maajoukkueessa, Hirvonen totesi.

− Pelaajille on varmasti kiva mitata itseään heitä vastaan, nähdä kuinka kaukana liigataso tietyllä pelipaikalla on ja saada siitä lisää kipinää omaan harjoitteluun ja pelaamiseen.

Rovaniemeläisten minimitavoitteena on pitää sarjapaikkansa Mestiksessä kauden päätteksi. Loistava kausi taas pitäisi Hirvosen mukaan sisällään pääsyn pudotuspeleihin.

− Uusi sarja antaa paloa ja halua tehdä hommia. RoKi ei koskaan luovuta ja eihän näin nopeita jätkiä ole missään muualla kuin täällä pohjoisessa, listasi Hirvonen sarjanousijan vahvuuksia alkavalle kaudelle.

Otsikkoa ja ingressiä korjattu 3.8.2015 klo 17.03.

» Lähetä palautetta toimitukselle