Hokki lainaa Rasmus Rinnettä

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Kajaanin Hokki lainaa HPK:n A-nuorten maalinsuulla kiekkoja torjuvaa Rasmus Rinnettä. Rinteen lainan taustalla on Juha Toivosen viime viikolla Kouvolassa saama vamma, joka vaatii ainakin neljän viikon huilin.

Myös HPK:n liigajoukkueen ringissä olleen Rasmus Rinteen sopimus on voimassa toistaiseksi. Juha Toivosen parannellessa vammaansa Hokin maalin tukkijana toimii Rinteen ohella Sami Koskela.

– Rinne on pelannut kaikkien ikäluokkien maajoukkueissa, ja tappelee nytkin paikasta U20-joukkueen mukana MM-kisapaikasta. Hän on potentiaalinen tulevaisuuden nimi, ja haluamme katsoa millainen apu hän meille on, Hokki-valmentaja Sami Karppinen toteaa.

– Rinteen liittyminen joukkueeseen on meille iso asia, sillä
torjuntavastuuta kantava Sami Koskela tarvitsee haastajaa ja näin saadaan rauhoittua Toivosenkin tilanteen kanssa. HPK:n kanssa yhteistyö lainan osalta sujui hyvin, ja pelaajan etuna tässä on se, että hän pääsee Mestikseen kehittämään itseään, Karppinen näkee.

Rinne on kokoonpanossa mukana jo perjantaina, kun Hokki matkustaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi. Miehen laina Kajaanissa kestää joulutaukoon 20.12. saakka.


Rasmus Rinne siirtyy Kajaaniin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

» Lähetä palautetta toimitukselle