Hokille uusia sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Kajaanin Hokki jatkaa joukkueensa rakentamista julkistamalla neljä uutta pelaajasopimusta. Vuoden sopimuksen linnapaitojen kanssa ovat solmineet joukkueessa jatkava Tuomo Laukkanen sekä Forssan Palloseurasta saapuvat Antti Uitto ja Aleksi Sillanpää. Pisimmän sopimuksen joukkueen kanssa teki oma kasvatti Jussi Makkonen, jonka sopimus kattaa kolme seuraavaa kautta.

Vuonna 1989 syntynyt Makkonen on puolustajalupaus, joka pelasi viime kaudella Hokin A- ja B-nuorissa. Parhaillaan 183-senttinen ja 84-kiloinen Makkonen on Vierumäellä maajoukkuepelaajia kartoittavalla leirillä.

- Makkonen on erittäin lahjakas pelaaja, ja hänellä olisi ollut ottajia, mutta kaveri pelaa siellä missä on paras pelata, manageri Olli-Pekka Hakkarainen iloitsee.

- Tämä on samalla ensimmäinen askel siihen suuntaan, että lahjakkaille, nuorille pelaajille tehdään pitkiä sopimuksia ja rakennetaan jatkuvuutta Hokki-kiekolle. Tällaisia ratkaisuja tullaan varmasti näkemään jatkossa enemmän, Hakkarainen jatkaa.

Laukkanen jatkaa, Uitto ja Sillanpää uusina mukaan

Puolustuspäätään Hokki vahvisti Makkosen lisäksi myös Antti Uitolla, joka tulee Kajaaniin Forssan Palloseurasta. 23-vuotias Uitto pelasi päättyneellä kaudella 44 Mestis-ottelua. 176-senttisen ja 86-kiloisen Uiton tilastoihin kirjattiin pisteet 4+12. Tehotilastolukemaksi kirjattiin +1. Jäähypenkkiä Uitto kulutti 130 minuutin verran.

Toinen uusi tulokas Hokki-joukkueessa on hyökkääjä Aleksi Sillanpää, joka siirtyy linnapaitaan myös Forssasta. Päättyneellä kaudella 20-vuotias Sillanpää pelasi Palloseuran paidassa 45 Mestis-ottelua. Tilastoihinsa 188-senttinen ja 104-kiloinen Sillanpää merkkautti pisteet 8+10, tehotilastolukeman -5 ja 46 jäähyminuuttia.

21-vuotias Tuomo Laukkanen jatkaa Kajaanissa tulevallakin kaudella. Viime kaudella Mestiksessä debytoinut jyväskyläläinen kantoi linnapaitaa 31 runkosarja- ja kymmenessä pudotuspeliottelussa. Runkosarjassa 180-senttiselle ja 79-kiloiselle Laukkaselle kirjattiin tilastoihin pisteet 2+5, tehotilastolukema -1 sekä 14 jäähyminuuttia. Pudotuspelien saaliina oli kaksi maalia ja kuusi jäähyminuuttia sekä tehotilastolukema -3.

- Kaikki ovat eteenpäin pyrkiviä, jo Mestiksessä kyntensä näyttäneitä pelaajia, jotka tuovat hienon lisän Hokkiin ensi kaudeksi. Olen tyytyväinen että Laukkanen jatkaa Kajaanissa, ja että Uitto ja Sillanpää tulevat Hokkiin. Nämä pelaajat haluavat kehittyä ja ottaa vastuuta, Hakkarainen sanoo.

Hokilla on kasassa 16 pelaajasopimusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle