Hokille keikkatyöläisiä viikonlopuksi

MESTIS / Uutinen
Oulun Kärppien sopimuspuolustaja Mikko Niemelä ja Lukko-vahti Simon Nielsen vahvistavat Hokkia viikonlopun taistoissa.

Oulun Kärppien ja Kajaanin Hokin orastava yhteistyö sai ensimmäisen konkreettisen muodon, kun Mikko Niemelä luovutettiin lainapestille Kajaaniin. Niemelän visiitti nälkämaalle tuli ajankohtaiseksi, kun Kiekko-Laserin toiminta tuli päätökseen alkuviikosta.

Niemelä on pelannut Kärppien riveissä tällä kaudella kuusi liigaottelua tehoilla 0+1. Kiekko-Laserin nutussa raamikas pakki tahkosi yhdeksän ottelua, joissa tilille kertyi seitsemän syöttöpistettä.

Vieraspeleihin TUTO Hockeyta ja LeKiä vastaan matkaa myös Lukon maalin suulla vain yhden liigapelin alkukaudesta pelaamaan päässyt Simon Nielsen. Tanskalainen on aiemmin pelannut urallaan Mestistä Savonlinnassa, jossa nuorukainen ehti torjua kausina 2008–2010. Viime kausi kului Tanskassa, josta mies siirtyi täksi kaudeksi Raumalle.

– Tästä on yhteistyön merkeissä sovittu jo noin kuukausi sitten, että yhdessä Lukon kanssa katsomme sopivan ajankohdan, jolloin Nielsen pelaa meillä parin pelin verran. Nyt oli luonteva hetki senkin vuoksi, että olemme lähellä Raumaa pelireissulla, Hokki-valmentaja Petri Mattila valottaa.


Mikko Niemelälle on luvassa vastuuta.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

» Lähetä palautetta toimitukselle