Hokille kasa sopimuksia – Aaro Peltonen veräjälle

MESTIS / Uutinen
Kajaanin Hokki kiinnitti maalin suulleen viime kaudella Vaasan Sportin maalilla torjuneen Aaro Peltosen. Kaikkiaan yhdeksän pelaajasopimusta solmineeseen Hokkiin uusina miehinä liittyvät Ville Hakkarainen, Veli-Valtteri Leinonen, Henri Fomin ja Joonas Alanne.

Aaro Peltosen rustattua nimensä paperiin on kajaanilaisilla ensi kautta varten selkeä ykkösmaalivahti.

– Viime vuonna Peltonen otti Vaasassa ensi askeleitaan Mestiksessä, ja pelasi syksyn hyvällä tasolla. Hänellä on mahdollisuus nousta sarjan kärkivahtien joukkoon, ja tavoitella liigapaikkaa. Uskoisin, että liigaseuroissa seurataan hänen kehittymistään tarkasti, valmentaja Petri Mattila arvelee.


Peltoselle on luvassa iso rooli uudessa seurassa.
Anette Naroma - http://anskun.net

Runko alkaa hahmottua

Ehkä mielenkiintoisimmat kaappaukset Peltosen ohella Hokki haki Rovaniemeltä, kun napapiiriläisten viime kauden tehomiehet Henri Fomin ja Joonas Alanne karistivat Suomi-sarjan tomut töppösistään.

– Molemmat haluavat päästä seuraavalle sarjatasolle, ja osoittaa kuuluvansa sinne. Pelaamisen suhteen heillä on paljon osaamista ja tavoitteita. Tässä on mielenkiintoinen parivaljakko Mestikseen seurattavaksi, Mattila vinkkaa.

Puolustusosastoa kaudella 2011–2012 vahvistaa Ville Hakkarainen, joka kiekkoili viime kauden Kiekko-Laserin riveissä. Emoseura Kärppien A-junioreiden riveissä otellut Veli-Valtteri Leinonen matkaa niin ikään Kajaaniin. Lisäksi kesken kesken viime kauden puolustukseen liittynyt Jonne Hattunen rustasi nimensä jatkopahviin.

Kajaanilaisten hankinnat tähän mennessä edustavat nuorta kaartia. Joukkueen harjoitusrinkiin liittyvät omat juniorit Miska Humaloja, Antti Kurkinen ja Eemeli Sormunen. Pelurien ensisijainen pelipaikka löytyneekin ensi kaudella A-junioreista.

– Syksyn aikana katsotaan, mihin pelilliset taidot ja fyysiset valmiudet riittävät. Nyt kun he joka tapauksessa pääsevät harjoittelemaan edustusjoukkueen mukana, antaa jo se heille uusia kokemuksia ja näkemyksiä mitä miesten sarjassa pelaaminen vaatii. Tämmöisellä try-out-ajattelulla ollaan näiden nuorten kanssa liikkeellä, Mattila kertoo.

Uusien pahvien myötä Hokilla on kasassa 11 pelaajasopimusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle