Glen Hanlonille kenkää Slovakian peräsimestä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Slovakian maajoukkueen päävalmentaja Glen Hanlon on odotetusti vapautettu tehtävästään. Maan jääkiekkoliitto ilmoitti päätöksestä tiistaina iltapäivällä julkaistussa tiedotteessa.

Vastikään päättyneiden maailmanmestaruuskisojen isäntäjoukkue Slovakia jäi nolosti pudotuspelien ulkopuolelle, ja spekulaatiot kanadalaisluotsi Glen Hanlonin erottamisesta alkoivat jo välisarjan aikana. Hanlonia syytettiin laajalti liian puolustusvoittoisesta ja joukkueen kokoonpanoon nähden sopimattomasta pelityylistä.

Hanlon sai armonaikaa turnauksen loppuun asti, mutta putoamisen koitettua Slovakian jääkiekkoliiton hallitus piti kokouksen, jossa Hanlon päätettiin äänestyksen jälkeen päästää etsimään uusia tehtäviä. Syyksi liitto ilmoitti luonnollisesti maajoukkueen vaisut otteet kotikisoissa.

Monessa liemessä keitetyn valmentajan sopimuskausi jäi runsaasti vajaaksi, sillä alun perin Hanlonin olisi pitänyt seisoa penkin päässä Sotshin talviolympialaisiin asti.

Uudesta päävalmentajasta ei tässä vaiheessa sen tarkemmin tiedotettu.

Glen Hanlon, 54, on aikanaan tehnyt toistakymmenvuotisen NHL-maalivahdin uran muun muassa Vancouver Canucksissa, New York Rangersissa ja Detroit Red Wingsissä.

Valmentajauralle mahtuu esimerkiksi neljän vuoden aika Washington Capitalsin peräsimessä vuosina 2003–2007 ja Helsingin Jokerien päävalmentajan pesti kautena 2008–2009.

Suomalaisyleisölle Hanlon tuli ensimmäisen kerran tutuksi ohjattuaan Valko-Venäjän maajoukkuetta 2000-luvun puolivälissä.


Pelaajien lisäksi päättäjätkään eivät pitäneet Glen Hanlonin pelikirjaa järin mullistavana
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

» Lähetä palautetta toimitukselle