Fribergille pitkä jatko Lukkoon

LIIGA / Uutinen
Friberg debytoi kuluvalla kaudella Liigassa.
Lukko-hyökkääjä Jere Friberg jatkaa raumalaisjoukkueen riveissä, sillä hyökkääjän sopimuksessa ollut optio käytettiin.

Lukko käytti Jere Fribergin sopimuksessa olleen kaksivuotisen option, joka pitää hyökkääjän Raumalla kevääseen 2019 saakka. 

Friberg aloitti kautensa KeuPan riveissä, jossa hän tehtaili 37 ottelussa tehot 8+12. Liigassa 21-vuotiaalle keskushyökkääjälle kertyi pelejä 17, joissa syntyivät tehot 1+5.

− On hienoa nähdä, että suunniteltu pelaajapolku Jeren kohdalla toteutui. Aikanaan teimme niin sanotun reittisuunnitelman, että Jere siirtyy A-junioreista Mestikseen hakemaan kokemusta miesten peleistä ja sitä kautta katsotaan kuinka kauas hänen rahkeensa riittävät, kertoi Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo.

− Nyt on hieno huomata, että ne rahkeet riittävät aina Liigaan asti. Lisäksi on tärkeää, että jälleen yksi Lukko Akatemian nuorista saavuttaa liigan rajapyykin ja tulee pelaamaan ainakin pari seuraavaa kautta meillä.

Friberg piti myös itse hyvänä asiana pelejä Mestiksessä. Hän pelasi ensimmäiset pelinsä KeuPassa jo viime kaudella.

− Tätä tässä on tavoiteltu ja pelattu tietyllä tapaa optiosta, joten kyllähän sitä kokee onnistuneensa, kun saa jatkaa täällä. Keuruulla pelaaminen on opettanut paljon, sillä siellä sai pelata miesten pelejä ja isoja minuutteja, ja se jos mikä kehittää pelaajaa tulemaan valmiimmaksi paketiksi liigaympyröihin, Friberg totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle