FPS:lle yhdeksän sopimusta, Rantanen lopettaa

MESTIS / Uutinen
Forssan Palloseura on solminut yhdeksän vuoden mittaista pelaajasopimusta pääosin omien kasvattiensa kanssa. Seuran monivuotinen luottopuolustaja Asko Rantanen siirtyy kaukalosta penkin taakse.

Huomattavimpana nimenä Palloseuran jatkosopimuspakassa on maalivahti Tommi Kela, joka palaa vuoden kestäneeltä kulttuurimatkaltaan Kiinasta takaisin Forssaan. Kela pelasi Aasian liigassa Nordic Vikingsin riveissä, joka oli pääosin koottu suomalaisista ja ruotsalaisista pelaajista.

Kelan lisäksi FPS saa toisen paluumuuttajan, kun Rami Jokinen palaa Norjan ykkösdivisioonan Kongsvingerista takaisin Forssaan. Jokinen teki Norjassa tehot 16+23 18:ssa ottelussa.

Jatkosopimuksen seuran kanssa ovat kirjoittaneet puolustajat Anssi Rantanen, Joni Kujala ja Sami Lejonqvist. Hyökkäyksessä jatkavat Pekka Rautio, Veli-Matti Savinainen, Niko Nikkilä ja Ari-Pekka Hakala.

Jatkosopimusten lisäksi joukkue kuitenkin saa myös takapakkia, kun monivuotinen luottopuolustaja Asko Rantanen on päättänyt lopettaa uransa. FPS:n oma kasvatti nousi edustukseen kaudella 1995-96 ja kävi kokeilemassa myös liigassa Tapparan ja Bluesin riveissä, kunnes palasi takaisin Forssaan. Rantanen on joutunut taistelemaan loukkaantumisten kanssa lähes koko uransa. Rantanen siirtyy Karri Kiven aisapariksi Palloseuran kakkosvalmentajaksi.

FPS:lla on vielä neuvottelut kesken Janne Kurikan, Lasse Lintulan sekä sarjasta pudonneen Hermeksen puolustajan Sami Nummen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle