Forsström valitsi Mikkelin

MESTIS / Uutinen
Jani Forrström pelasi Suomessa viimeksi kaudella 2010-11.
Kuva © Miro Pesonen
Mikkelin Jukurit julkaisi torstaina kaksi kovaa kiinnitystä ensi kaudeksi. Kaksi viime kautta ulkomailla puolustanut Jani Forsström liittyy mikkeliläisjoukkueeseen, ja jatkosopimuksen sorvasi Toni Hyvärinen.

Jukureiden valmistautuminen Mestis-kauteen 2013-14 alkaa olla pitkällä. Kahden uuden hankinnan myötä mikkeliläisillä on kasassa jo 18 sopimusta. Uusimpina niminä kokoonpanossa ovat Jani Forsström ja Toni Hyvärinen.

Lahdessa kiekko-oppinsa saanut puolustaja Forsström, 27, on pelannut kaksi edellistä kautta ulkomailla. Kausi 2011-12 kului Italiassa ja viime kaudella puolustaja kiekkoili Tingsrydsin joukkueessa Ruotsin Allsvenskanissa.

- Olen iloinen, että olen tänään täällä. Suurin syy siihen miksi valitsin Mikkelin oli se, että täältä oltiin aidosti kiinnostuneita, Forsström perusteli.

- Täällä on totuttu menestymään. Nyt on oikeasti mahdollisuus voittaa jotain, enkä ole ennen sellaisessa seurassa pelannut.

– Forsström on paitsi erinomainen puolustaja, myös ikitaistelija. Hänen persoonansa, pelitaitonsa ja luonteensa sopivat mainiosti jukuriarvoihin. Hän on fyysinen ja aktiivinen puolustaja, joka pystyy pelaamaan sekä yli- että alivoimaa, taustoittaa pelaajakoordinaattori Tommi Kerttula.

Puolustajan vyöllä on yhteensä melkein 300 liigaottelua Pelicansin paidasta. Parhaalla kaudellaan 2008-09 Forsström latoi 48 ottelussa tehopinnat 4+19. Vaikka nyt syntyikin sopimus Mestis-seuraan, tavoitteena on paluu liigaan lähitulevaisuudessa.

- Alan olla siinä iässä, että nyt on viimeisiä mahdollisuuksia nousta takaisin liigaan. Täältä se on huomattavasti helpompaa kuin maailmalta, lahtelainen pohdiskeli.

Jukureiden varakapteenina viime kaudella toiminut laitahyökkääjä Hyvärinen on puolestaan tehnyt jatkosopimuksen seuran kanssa. KalPa-kasvatti iski 46 runkosarjaottelussa tehot 14+13 ja tappiottomissa pudotuspeleissä seitsemään otteluun messevät 11 pinnaa.

- Innolla odotan tulevaa sesonkia. Isoon rooliin tänne tulin, ja siitä aion pitää myös kiinni. En ole tyytyväinen yhtään huonompaan tulokseen kuin viime kaudella. Voittamaan tänne on jääty, Hyvärinen kommentoi jatkosopimustaan.

- Viime kausi jäi henkilökohtaiselta osalta vähän kesken loukkaantumisen takia, joten nälkää riittää nyt entistä enemmän.

– Hyvärisen jatkosopimus on Jukureille iso juttu. Se tuo jatkuvuutta joukkueeseen. Hän on voittajaluonne ja pelaaja, jolla on oikeanlaista särmää tekemisessään, jatkaa Kerttula.

Jukureilla on siis kasassa jo 18 sopimusta tulevalle sesongille. Kerttulan mukaan haussa on vielä kärkisentteri ja ykkösmaalivahti.

– Uskon, että tulemme ulos ensi viikolla uudestaan uusien pelaajasopimusten kanssa. Sentteri julkaistaan ainakin pikapuoliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle