Forsberg ja Lidström vahvistavat Ruotsia

MAAJOUKKUE / Uutinen
Ruotsin päävalmentaja Hardy Nilsson sai parhaan mahdollisen lahjan MM-kisojen viimeiselle viikonlopulle, sillä Peter Forsberg ja Niklas Lidström liittyvät välierissä Tre Kronorin joukkueeseen.

NHL:n parhaimmistoon kuuluvien Forsbergin ja Lidströmin kausi seurajoukkueissa loppui keskiviikon vastaisena yönä, kun Colorado ja Detroit putosivat NHL:n pudotuspeleistä.

NHL:n parhaimpiin keskushyökkääjiin kuuluvalle Forsbergille viime kevään Suomen MM-kisoista jäi varmasti paljon hampaankoloon, sillä Ruotsi hävisi finaalissa Kanadalle jatkoajalla. Kokemusta voittamisestakin Forsbergilla on, sillä hän on voittanut MM-kullan kahdesti ja kerran olympiakullan.

Norris Trophyllä NHL:n parhaana puolustajana viime keväänä valittu Niklas Lidström on nähty harvemmin Tre Kronor-paidassa. Lähestyvä World Cup kuitenkin painoi vaakakupissa ja nyt hänetkin nähdään maajoukkueen paidassa ensimmäistä kertaa sitten Salt Lake Cityn olympiakisojen.

» Lähetä palautetta toimitukselle