Flinck vahvistamaan Jukureiden hyökkäystä

LIIGA / Uutinen
Flinck kiekkoili kaksi viime kautta Ilveksessä.
Mikkelin Jukurit saa vahvistusta keskushyökkääjäosastolleen, kun Markku Flinck liittyy mikkeliläisryhmään.

Markku Flinck siirtyy Jukureihin 2-vuotisella sopimuksella. Kaksi edelliskautta 32-vuotias keskushyökkääjä pelasi Ilveksessä, jossa hän tehtaili päättyneellä kaudella 57 ottelussa tehot 8+7. Pudotuspeleissä hyökkääjän pistepussi karttui 10 ottelussa neljällä tehopisteellä.

− Häneltä löytyy niin kiekollista osaamista kuin myös fyysistä valmiutta kamppailupelaamiseen. Flinckin myötä saamme miehistöömme tietynlaista rouheutta, joka meidän viime kauden ryhmästä osittain uupui, Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva kommentoi.

Espoolaislähtöinen Flinck on pelannut Liigassa urallaan Ilveksen lisäksi SaiPassa ja Bluesissa yhteensä 370 ottelun verran.

Hyökkääjällä on myös aiempaa kokemusta Jukureista, sillä hän kiekkoili mikkeliläisryhmässä kauden 2010-11, jolloin hän iski 49 ottelussa tehot 16+31.

− Koen olevani fiksumpi ja kypsempi jääkiekkoilija kuin kuusi vuotta sitten Jukureissa. Uskon, että minulla on pelillisesti paljon annettavaa ensi kauden haasteissa, kommentoi Flinck.

» Lähetä palautetta toimitukselle