Espoo Unitedin kivijalka murenee - kesäkuun palkat maksamatta

MESTIS / Uutinen
Espoo United on suurissa talousongelmissa.
Kuva © Timo Savela
Espoo Unitedin on uutisoitu pitkin kevättä olevan varsin suuressa talousahdingossa. Aiemmin uutisoitiin, että seuralla on velkaa Blues Juniorsille yhteensä 100 000 euroa.

Aiemmin maanantaina Yle uutisoi, että Espoo Unitedin talousahdinko syvenee entisestään, sillä seura ei ole maksanut työntekijöilleen kesäkuun palkkoja. Eikä seura ole vielä maksanut noin 100 000 euron velkaansa Blues Juniorsille, joten Blues Juniors perii saataviaan oikeusteitse.

Unitedin talousongelmien takia esimerkiksi seuran A-nuoret eivät ole pystynyt kesän aikana hankkimaan tarvittavia varusteita. United solmi huhtikuussa 2016 Blues Juniorsin kanssa yhteistyösopimuksen ja täten Unitedin alle kuuluvat A-, B- sekä C-nuoret.

Jos seura jatkaa talousvelvoitteiden laiminlyömistä, jos yhteistyösopimus puretaan Blues Juniorsin kanssa. Näin ollen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea joutuu arvioimaan uudelleen espoolaisseuran mahdollisuudet jatkaa Mestiksessä kaudella 2017-2018.

» Lähetä palautetta toimitukselle