Espoo Blues konkurssiin - masentavat lukemat julki

LIIGA / Uutinen
Sammuvatko valot lopullisesti espoolaisen Liiga-kiekkoilun osalta?
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoon käräjäoikeus on päättänyt asettaa Espoo Bluesin taustayhtiön konkurssiin.

Espoon käräjäoikeus ei hyväksynyt Bluesin suunnitelmia ja asetti Jääkiekko Espoo Oy:n konkurssiin. Aiemmin käräjäoikeus hylkäsi Bluesin hakemuksen yrityssaneerauksesta, koska totesi yhtiön maksukyvyttömäksi. Bluesin nuorten Liigan joukkue jatkaa kuitenkin toimintaansa kuluvan kauden loppuun asti. 

Bluesin taival taloudellisesti on ollut tällä vuosituhannella synkkä. Kauppalehden mukaan Blues on tehnyt vuodesta 1999 nykypäivään lähes 30 miljoonaa euroa tappiota. Bluesilla on verovelkaa lähes 740 000 euroa ja sen lisäksi maksamattomia työeläkemaksuja ja urheilueläkkeitä satoja tuhansia euroja, kertoo puolestaan Ilta-Sanomat. 

Bluesin vuosina 1999-2011 omistanut Jussi Salonoja on ollut kiinnostunut ottamaan seuran jälleen omistukseensa, mutta esteeksi voivat muodostua juuri vanhat velat. Salonoja arvioi Ilta-Sanomissa velkojen olevan lähes kolme miljoonaa euroa, joka ylittää liigalisenssin arvon reilusti. 

 

» Lähetä palautetta toimitukselle