Erotuomarin koskemattomuutta rikottiin - Tapparalle sakkoja

LIIGA / Uutinen
Leinonen rikkoi erotuomarin koskemattomuutta.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Jääkiekon SM-Liiga Oy on langettanut Tamhockey Oy:lle 3000 euron sakkorangaistuksen erotuomarin koskemattomuuden rikkomisesta.

Rikkomus tapahtui 3.2. pelatussa Tappara-JYP-ottelussa. Tilanteessa Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ja päätuomari Petri Lindqvist kävivät keskustelua ottelun päätyttyä vaihtoaitiossa, kunnes paikalle saapunut Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen työnsi kädellään Lindqvistiä pois tilanteesta sanoen "mene pois". 

Leinosen oman lausunnon mukaan hänen kätensä saattoi hipaista Lindqvistiä. Lausunnossaan hän totesi myös, että Lindqvist pyysi häntä olla koskematta tähän.

Liigan sääntöjen ja yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan erotuomarin fyysinen koskettaminen on selvä erotuomarin koskemattomuuden loukkaus. Sääntökirjan mukaan erotuomarin koskemattomuus koskee myös ottelun jälkeisiä tapahtumia.

Tapparalle asetettiin 3000 euron sakon lisäksi 10 000 euron uhkasakko, joka määrätään maksettavaksi, mikäli kuluvalla kaudella vielä Tapparan henkilökunnasta muut kuin kuin pelaajat rikkovat erotuomarin koskemattomuutta.

» Lähetä palautetta toimitukselle