Eklund vahvistamaan KooKoon puolustusta

LIIGA / Uutinen
KooKoo on Eklundille uran kolmas Liiga-seura.
Kuva © KooKoo
Kouvolan KooKoo on sopimuksen puolustaja Oscar Eklundin kanssa.

Ruotsalaispuolustaja Oscar Eklund liittyy KooKoon vahvuuteen loppukauden mittaisella sopimuksella. Viime kaudella 27-vuotias puolustaja pelasi SHL-joukkue Brynäsissä 52 ottelua tehoin 4+5.

− Eklund pystyy vahvistamaan joukkuettamme sekä puolustus- että hyökkäyspelissä. Hän tuo meille lisää kiekollista osaamista, tulivoimaa hyökkäyssiniviivalle ja varmuutta puolustuspeliin, kuvaili KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

− Meillä oli neuvotteluyhteys Eklundiin jo pidemmän aikaa, mutta viime viikolla pääsimme viimein yhteisymmärrykseen ja Oscar saapui Suomeen maanantaina.

Eklund on pelannut Liigaa urallaan aiemmin HIFK:n ja Kärppien riveissä kolmen kauden ajan ja hän iski 89 Liiga-ottelussa 30 tehopistettä.

− Tykkään Suomen Liigasta todella paljon ja halusin tulla täksi kaudeksi takaisin. Liiga tuntuu sopivan minulle ja pelityylilleni hyvin, Eklund totesi.

Puolustaja liittyi joukkueen harjoitusvahvuuteen tiistaina. Uudessa joukkueessa on hänelle muutamia entuudestaan tuttuja pelaajia aiemmilta Liiga-kausilta, joten täysin tuntemattomaan ryhmään puolustaja ei tule.

− Pelasin Julius Nyqvistin kanssa HIFK:ssa ja Mikko Alikosken kanssa Kärpissä. Lisäksi olen tavannut Ari Vallinin muutamaan otteeseen, ruotsalaispuolustaja kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle