CHL:n avausviikko pakettiin − Tapparan avauksessa tunteet kuumana

CHL, LIIGA / Uutinen
"Herätys, taas mennään."
Kuva © Timo Savela
Ensimmäisen CHL-viikon aikana viisi suomalaisjoukkuetta pääsivät tositoimiin. Mukaan mahtui muun muassa uusia tehokolmikoita ja vakuuttavaa maalivahtityöskentelyä, hanskojen pudottamista unohtamatta.

Suomalaisjoukkueista pelit aloitti Kärpät, joka pelasi kaksi ottelua voittaen molemmat. Ensin kaatui Vitkovice Ostrava lukemin 2−4 ja torstaina Krefeld Pinguine taipui oululaisille 0−2-lukemin.

− Vastustajat olivat erilaisia ja siten pelitkin olivat erilaisia. Tšekissä meidän jalka liikkui paremmin, ja torstaina olimme taktisesti fiksuja, Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen kommentoi CHL:n tiedotteessa.

Perjantaina kansainväliset pelit aloitti JYP, joka matkusti Ranskaan Gap Rapacesin vieraaksi. Toisen erän alussa JYP iski puoleentoista minuuttiin kolme maalia, jotka siivittivät hurrikaaniryhmän 1−4-voittoon.

Erityisesti jyväskyläläisten nelosketju Roobert Rooba - Valtteri Hotakainen - Tuomas Pihlman oli vahvalla päällä. Rooba ja Juuso Pulli olivat ottelun tehomiehet iskien tehot 1+1 mieheen.

− Tiesimme, että vastustaja kamppailee kovaa ja haluaa pitää vauhdikasta pelitempoa yllä. Alku meni heidän vahvuuksillaan, mutta ottelun edetessä saimme rytmistämme kiinni, JYP-käskijä Marko Virtanen pohti.

Tehottomuus riivasi KalPaa

Lauantaina KalPa oli ensimmäinen suomalaisjoukkue, joka pääsi kotijäilleen. Vastaan luistellut Skellefteå AIK oli torstaina yllättäen hävinnyt Vienna Capitalsille jatkoajalla.

Kuopiossa ruotsalaisjoukkue ei kuitenkaan jatkanut korpivaellustaan, vaan haki voiton 1−2-lukemin. Joni Nikko vastasi keltapaitojen ainokaisesta.

− Meille sattui muutama harmittava virhe, joista vastustaja iski pari maalia. Ottelun voittamista helpottaa, jos tekee paikoista maalit, tuskaili KalPan apuvalmentaja Anssi Laine.

Ruotsalaisjoukkueen valmentaja Fredrik Öberg oli ymmärrettävästi positiivisempi.

− Meiltä kova taisteluvoitto. Jäällä oli kaksi nopeaa ja taitavaa joukkuetta, joten peli oli varmasti nautinnollista niin valmentajille kuin faneille.

SaiPan ulkomaalaishankinta John McFarland jatkoi vahvoja otteitaan.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu

Viikko päättyi Saksaan

Viikon päätteeksi liekeissä oli vielä kaksi suomalaisjoukkuetta. Berlinissä nähtiin suomalaisten konkarivahtien yhteenotto, kun Petri Vehanen nappaili kiekkoja Eisbärenin ja Jussi Markkanen SaiPan maalilla.

Erityisesti Markkanen olikin varsin vakuuttava nappaamalla 37 torjuntaa, jotka siivittivät SaiPan 2−4-voittoon. Lappeenrantalaisten ilonaiheena toimi myös ykkösketju John McFarland (1+0) - Joona Jääskeläinen (1+2) - Tero Koskiranta (0+3).

− Tiesimme hyvin, mitä odottaa. Puolustimme joukkueena erittäin hyvin ja Markkanen piti meitä toisessa erässä pystyssä, SaiPan apuvalmentaja Jouko Viljakainen iloitsi.

Tappara puolestaan matkasi Adler Mannheimin vieraaksi. Tamperelaisten CHL-alku ei ollut kovin ruusuinen, sillä ensimmäinen ottelu päättyi saksalaisten 4−1-voittoon.

Ottelussa ei yhteenotoilta vältytty. Tappara-leiristä Aleksi Salonen ja Veli-Matti Savinainen ottivat suihkukomennuksen tappelun vuoksi. Jani Lajunen vastasi hallitsevan Suomen mestarin ainoasta osumasta.

− Tämä peli ratkesi siihen, miten pelasimme erikoistilanteet. Mannheim on todella kova joukkue kamppailupelaamisessa ja siinä he antoivat meille tänään oppitunnin, Tapparan pääkäskijä Jussi Tapola summasi.

Ensi viikolla CHL-ottelunsa aloittavat myös loput suomalaisjoukkueet TPS, HIFK ja Lukko. Ensimmäisenä vauhtiin pääsee TPS, jonka vieraaksi keskiviikkona saapuu norjalainen Lorenskog IK.

Juttua muokattu 22.16: Lisätty Jussi Tapolan kommentti.

» Lähetä palautetta toimitukselle