Caps lähetti MM-hopeamitalistin junioreihin

NHL / Uutinen
Washington Capitals lähetti viime kesän ykkösvarauksensa, puolustaja Steve Emingerin, loppukaudeksi OHL-juniorijoukkue Kitchener Rangersiin. Columbus Blue Jacketsistä tuli kauden viides valmentajansa erottanut joukkue NHL:ssä. Joukkuetta tähän asti valmentanut Dave King joutuu etsimään uuden työnantajan.

Kanadaa junioreiden MM-kisoissa edustanut Eminger ehti pelata seitsemässätoista Caps-pelissä ennen MM-kisakutsua. Noissa peleissä Capitalsin viime kesän ykkösvaraukselle kertyi kaksi syöttöpistettä ja 24 jäähyminuuttia. Nuorten MM-kisoissa Eminger keräsi kuudessa pelissä kaksi syöttöä.

Eminger yllätti kaikki hyvillä harjoitusleiriotteillaan, ja näin hänelle aukesi paikka pelaavasta kokoonpanosta. 19-vuotiaasta puolustajasta tuli ensimmäinen Capsien ensimmäisen kierroksen varaus sitten Scott Stevensin jälkeen, joka heti varausvuonnaan pelasi NHL-kauteen oikeuttavan määrän pelejä. Capitals maksaa Emingerille koko kauden ajalta NHL-sopimuksen palkkaa, vaikka hän ei pysty palaamaan Capitals-paitaan ennen kuin juniorijoukkueen pelit ovat ohi.

Kingille kenkää

Meneillään oleva kausi oli Dave Kingin kolmivuotisen sopimuksen viimeinen kausi. Columbus on tällä hetkellä läntisen konferenssin toisiksi viimeisenä. Joukkue on saalistanut 40 ottelusta 34 pistettä. Sinitakit ovat pelanneet kotihallissa erittäin hyvin, mutta vieraspeleistä pisteitä on tullut vain kymmenen.

Blue Jacketsin presidentti ja toimitusjohtaja Doug MacLean vastaa nyt väliaikaisesti myös joukkueen valmennuksesta. Valmennusryhmän kolme muuta jäsentä, Newell Brown, Gerard Gallant ja Gord Murphy jatkavat tehtävissään.

» Lähetä palautetta toimitukselle