Canadiens julkisti uusia sopimuksia

NHL / Uutinen
MM-kisoissa USA:n joukkueessakin pelannut puolustaja Francis Bouillon jatkaa Montrealissa. Canadiens teki sopimukset myös kahdelle vuoden 2001 varaukselleen.

Francis Bouillon päätti junioriuransa ja siirtyi ammattilaiseksi seitsemän vuotta sitten. Hän sai teki sopimuksen Montreal Canadiensin kanssa vapaana agenttina kesällä 1998. Viime kaudella Nashville Predators nappasi miehen Waiver Draftissä, mutta Canadiens hankki Bouillonin takaisin Predatorsin yrittäessä lähettää hänet farmiin.

Bouillon on pienikokoinen puolustaja, joka kuitenkin taklaa paljon. Hän on pelannut yhteensä 155 NHL-ottelua, joissa maaleja on syntynyt kuusi ja pisteitä yhteensä 31. Koostaan johtuen Bouillon on jäänyt lähinnä varamieheksi, vaikka taidoiltaan ja työmoraaliltaan onkin NHL-tasoa.

Bouillonin sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

Canadiens teki myös kolmen vuoden sopimukset hyökkääjä Duncan Milroyn ja puolustaja Andrew Archerin kanssa. Kootenay Icea kaksi edellistä kautta WHL-sarjassa edustanut Milroy oli Canadiensin toisen kierroksen varaus kesällä 2001. Milroy tuli Habs-fanien tietoisuuteen pelattuaan huikeat pudotuspelit kaudella 2001-02. Archer on pelannut OHL-sarjan Guelph Stormin joukkueessa viimeiset kolme kautta.

» Lähetä palautetta toimitukselle