BusinessFM: Maalivahtilupaus Severi Auvinen SaiPaan − tavoittelee A-nuorten ykköstorjujan paikkaa

LIIGA, Muut Sarjat / Uutinen
Frans Tuohimaa torjui kuluneella kaudella SaiPan ykkösmaalivahtina.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Bluesin junioreissa viime vuodet pelannut Severi Auvinen siirtyy SaiPan organisaatioon.

Maalivahti Severi Auvinen, 16, siirtyy Bluesin junioreista SaiPaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä BusinessFM maanantaina ohjelmassaan Urheiluseurojen sisäpiirissä.

Vuonna 2001 syntynyt Jokerien kasvatti teki tällä kaudella debyyttinsä B-nuorten SM-sarjassa, jossa pelejä kertyi Bluesin ykkös- ja kakkosjoukkueissa yhteensä 35. Lisäksi Auvinen torjui yhdessä Blues Akatemian ottelussa Nuorten Mestiksessä.

− Syksyllä mentiin juttelemaan [Antti] Tuomenoksan kanssa ja puhuttiin asiat läpi. Sain matkan varrella agentin, Timo Pärssisen, joka alkoi setviä sitä hommaa, taustoittaa Auvinen sopimuksen syntyä Business FM:lle.

Nimet kirjoitettiin paperiin helmikuussa. Kevään 2019 alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin tähtäävä Auvinen tavoittelee omien sanojensa mukaan SaiPan A-nuorten ykkösmaalivahdin paikkaa. 

Auvisen lisäksi SaiPalla on kiinnitettynä ensi kaudeksi kaksi muuta maalivahtia: Frans Tuohimaa ja Niclas Westerholm.

» Lähetä palautetta toimitukselle