Bluesin naisjoukkue vahvistuu maajoukkuehyökkääjällä

Muut Sarjat / Uutinen
Karvinen (vas.) pelasi myös Sotšin olympialaisissa.
Kuva © Getty Images
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen vakionimiin kuuluva Michelle Karvinen siirtyy Espoon Bluesiin, missä hän voitti aiemmin kaksi Suomen mestaruuttakin.

Michelle Karvinen siirtyy Espoon Bluesiin Yhdysvalloista. Viime vuosina Karvinen pelasi Dakotan yliopistojoukkueessa, mutta tällä kaudella hän ei ole vielä pelannut otteluakaan. Karvinen pelaa ensimmäiset Blues-pelinsä 5.-7.12. Eurocupin karsintaturnauksessa Linköpingissä.

− Karvista ei tarvinnut kosiskella, vaan hän oli alusta asti itse hyvin positiivinen ja aktiivinen siirtymään joukkueeseemme. Tarjoamme hänelle mahdollisuuden koviin kansainvälisin seurajoukkuepeleihin, kertoo Bluesin valmentaja Jesse Ihalainen.

− Olen todella onnellinen päästessäni vanhan ja tutun joukkueen mukaan. Kaksi edellistä kauttani Espoossa olivat todella hienoja ja olen ylpeä päästessäni pelaamaan Bluesille tulevissa Eurooppa Cupin peleissä, hehkuttaa Karvinen.

Tanskan Rødovressä syntynyt ja myös kiekkoillut Karvinen olisi pelannut Tanskan pääsarjassakin, mutta siinä tapauksessa hän ei olisi voinut pelata Yhdysvaltojen yliopistosarjassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle