Blues jyräsi Nuorten mestaruuteen

Muut Sarjat / Uutinen
Bluesin A päätti kautensa mestaruuteen.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoon Blues voitti kolmannen finaalin Oulun Kärppiä vastaan maalein 7-3 ja otti näin mestaruuden voitoin 3-0.

Blues koki pudotuspelien kovimmat hetkensä välierissä, joista se selvisi voittajana vasta viiden ottelun jälkeen. Puolivälierät ja loppuottelut Blues hoiti suoraan kolmessa ottelussa.

Kolmannen finaalin avauserä oli täysin Bluesin hallintaa. Liigassakin reilut 20 peliä pelannut Peter Tiivolaiski kahdesti ja Teemu Pulkkinen kerran. Kärpät onnistui kertaalleen Sami Anttilan osumalla.

Toisen erän alussa Kärpillä oli vahva vaihe, mutta se ei onnistunut hyödyntämään sitä. Jesse Puljujärvi pääsi läpiajoon, mutta Bluesin maalilla Christoffer Hernberg nappasi kiekon kylmän viileästi räpyläänsä. Bluesin peli oli ajoittain niin sekaisin, että päävalmentaja Tero Lehterä käytti aikalisänsä erän aikana. Erän lopulla Blues lisäsikin johtoa kolmeen maaliin, kun Antti Suomela onnistui ohittamaan Toni Eskelisen.

Kolmannen erän alkupuoliskolla Blues karkasi jo neljän maalin karkumatkalle, mutta Kärpät nousi vielä kahden maalin päähän nopealla tahdilla. Kalle Tervon kaksiminuuttinen avasi Kärpille tilaisuuden ylivoimalla, mutta Blues kesti sen ja pian sen jälkeen Pulkkinen iski ottelun toisen maalinsa. Junioriuransa viimeistä ottelua pelannut Tiivola viimeisteli loppunumerot tyhjään maaliin.

Pudotuspelien parhaan pelaajan Ville Peltonen -palkinnolla palkittiin Pulkkinen. Nimikkopelaaja oli itse jakamassa palkinnon.

Mestaruus oli Bluesin / Kiekko-Espoon junioreille kaikkiaan neljäs. Aiemmin espoolaiset ovat voittaneet Nuorten liigan kirkkaimmat mitalit vuonna 1989, 1990 ja 2009.

» Lähetä palautetta toimitukselle