Blick: Leijonaluotsi siirtyy Sveitsiin - apuvalmentaja myös Suomesta

Muut Sarjat / Uutinen
Jalosen valmentajaura jatkuu Sveitsissä.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Sveitsiläismedian mukaan Suomen maajoukkueen päävalmentaja Kari Jalonen valmentaa ensi kaudella Sveitsin pääsarjassa.

Kari Jalosen uusi työnantaja on sveitsiläisseura SC Bern, uutisoi sveitsiläislehti Blick. Jalosen apuvalmentaja löytyy myös Suomesta, sillä Ville Peltonen on liittymässä berniläisseuran valmennukseen.

Jalonen valmensi ennen maajoukkuepestiään KHL:ssä Lev Prahaa sekä Torpedo Niznhi Novgorodia. Suomessa 56-vuotias Jalonen on valmentanut urallaan Kärppiä, HIFK:ta ja TPS:ää, joissa saavutti päävalmentajana kaikkiaan neljä Suomen mestaruutta. Hänet on valittu myös kahdesti Liigassa vuoden valmentajaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle