Anssi Rantanen jatkaa Lukossa

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Lukkoon kesken kauden Kajaanin Hokista saapunut puolustaja Anssi Rantanen on solminut raumalaisseuran kanssa jatkosopimuksen, jonka kesto on kolme vuotta.

Rantanen siirtyi Lukkoon joulukuussa. Mies oli lainassa Hokista, mutta lopulta hän onnistui vakiinnuttamaan paikkansa raumalaispakistossa ja seura halusi hänet loppukaudeksi.

26-vuotiaan pakin sopimus Hokkiin olisi kattanut myös ensi kauden, mutta nyt hän pysyy Lukon takalinjoilla kolmen kauden ajan. Puolustaja on ehtinyt pelata SM-liigassa tällä kaudella 15 ottelua ilman tehopisteitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle