Alexander Ruuttu vahvistamaan Ilvestä

LIIGA / Uutinen
Alexander Ruutun ura jatkuu Ilveksessä.
Kuva © Aapo Mannelin
20-vuotias Alexander Ruuttu on tehnyt Ilveksen kanssa vuoteen 2015 asti kestävän sopimuksen, kertoo Ilves verkkosivuillaan. Ruuttu on tahkonnut otteluita tällä kaudella pääasiassa Mestiksessä Kiekko-Vantaan riveissä.

Ilves kertoo tähyävänsä vahvasti tulevaisuuteen pestaamalla hyökkäyspäähänsä Alexander Ruutun Jokereiden organisaatiosta. Ruuttu on tehnyt tupsukorvien kanssa vuoteen 2015 asti kestävän sopimuksen. Tällä kaudella Ruuttu on tahkonnut Mestistä tehden Kiekko-Vantaalle 34 ottelussa tehot 9+17=26.

20-vuotias HIFK-kasvatti on pelannut käytännössä koko uransa Jokereiden organisaatiossa. Ruuttu on urallaan edustanut myös nuorisomaajoukkuetta. Vuoden 2012 nuorten MM-kisoissa mies iski kolme maalia. Viime kaudella hän pelasi Jokereissa 13 ottelua tehden yhden maalin. Loppuosan kaudesta hän edusti Kiekko-Vantaata 20 ottelua tehoin 2+7=9.

Tällä kaudella Ruuttu on pelannut Vantaalla pääasiassa ykkössentterin tontilla. Phoenix Coyotes on varannut Ruutun toisella kierroksella vuonna 2011. 187 senttiä pitkä ja 83 kiloa painava mies on pelannut sekä sentterinä että laiturina. Kätisyydeltään Ruuttu on right.

Ilveksen mukaan Ruuttu edustaa pelaajatyyppiä, jollaisia ei yleensä Ilveksen junioriputkesta tule. Hän liittyy joukkueeseen heti.

Chicagossa syntynyt Alexander on kykyjenetsijän ja ex-NHL-kiekkoilijan Christian Ruutun poika.

» Lähetä palautetta toimitukselle