Aaro Peltonen HCK:n veräjälle

MESTIS / Uutinen
Viime kaudella Hokin ykkösvahtina esiintynyt Aaro Peltonen siirtyy sarjanousija HCK:n sotisopaan. Peltosen lisäksi keravalaiset julkistivat kaksi muuta hankintaa sekä kuusi jatkosopimusta.

HCK vahvistaa maalivahtiosastoaan Kajaanista takaisin kotimaisemiinsa palaavalla Aaro Peltosella. Yksivuotisen pelaajasopimuksen keravalaismiehistön kanssa solminut 22-vuotias Peltonen pelasi viime kaudella Hokin sotisovassa kaiken kaikkiaan 38 Mestiksen runkosarja- ja pudotuspeliottelussa kirjauttaen torjuntaprosentikseen lukeman 91,98.

Peltosen torjuntatöitä helpottamaan HCK kiinnitti päättyneellä kaudella Espoon Bluesin A-nuorten SM-liigajoukkueen kapteenina esiintyneen sekä yksivuotisen pelaajasopimuksen keravalaisten kanssa allekirjoittaneen puolustaja Nikke Kettukankaan. 19-vuotias Kettukangas tilastoi Bluesin paidassa pelaamissaan yhteensä 51 runkosarja- ja pudotuspelikamppailussa 26 (12+14) tehopistettä. Keravalaissyntyinen puolustaja toimi myös Bluesin kapteenina.

HCK nappasi myös naapuriseura Kiekko-Vantaan riveissä kevätkauden ajan pelanneen Tony Sandbergin peräpäänsä turvaksi niin ikään yksivuotisella pelaajasopimuksella. Urallaan 12 Mestis-ottelua vantaalaisten paidassa pelanneen Sandbergin vyöltä löytyy myös reilut 90 Suomi-sarjapeliä KJT TuusKin sotisovasta.


Aaro Peltonen tilkitsee jatkossa HCK:n maalia.
Markus Hästbacka - markus.hastbacka@jatkoaika.com

Lindholm ja Siren nimekkäimmät jatkajat

Uusien hankintojen vastapainoksi HCK tiedotti tehneensä yksivuotiset jatkosopimukset puolustaja Teemu Kupiaisen sekä hyökkääjien Tommi Rannan, Edgar Lukjanovin, Mikko Sirenin ja Miikka Lindholmin kanssa.

Kupiainen, 20, pelasi HCK:n takalinjoilla yhteensä 29 Suomi-sarja- ja Mestis-karsintaottelussa, joissa nuoren puolustajan tilille merkittiin 10 (1+9) tehopistettä. Keskushyökkääjä Ranta, 23, nakutti puolestaan 34 ottelussa tehot 7+26, kun taas virolaishyökkääjä Lukjanov, 22, tehoili 27 (7+20) pinnan edestä kaiken kaikkiaan 39 kamppailussa.

Tehokaksikko Siren–Lindholm oli HCK-hyökkäyksessä lähes kaikki kaikessa. 26-vuotias laitahyökkääjä Siren teki 32 pelissä 71 (32+39) tehopistettä, eikä 32-vuotissyntymäpäiviään torstaina juhliva Lindholm jäänyt paljoa pekkaa pahemmaksi 41 ottelussa tekemillään tehoilla 27+33.

HCK:lla on nyt julkaistujen nimien myötä kasassa yhteensä 15 pelaajasopimusta alkavalle Mestis-kaudelle 2012–2013.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös