Aalto vaihtaa paikallisvastustajan väreihin

LIIGA / Uutinen
Aalto jatkaa uraansa toisessa tamperelaisseurassa.
Kuva © Timo Savela
Teemu Aalto siirtyy tulevaksi kaudeksi Ilveksen riveihin.

Teemu Aalto on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Ilveksen kanssa. Päättyneellä kaudella Tapparassa 38-vuotias puolustaja iski runkosarjassa 50 ottelussa tehot 4+21. Mestaruusjuhliin päättyneissä pudotuspeleissä konkaripuolustaja viimeisteli 14 ottelussa kaksi maalia.

− Teemu Aalto on kokenut ja urheilullinen pelaaja. Hän tuo Ilvekseen vahvaa ylivoimaosaamista sekä avauspelaamista, kuvaili Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi.

Kokkolalaislähtöinen Aalto on pelannut urallaan Liigassa yhteensä 911 runkosarja-ja pudotuspeliottelua. Hänen seurojaan ovat olleet Tapparan lisäksi Lukko, HPK ja Kärpät. Puolustajien pistepörssin kahdesti voittaneella Aallolla on tämän kevään kultamitalin lisäksi saavutettuna kolme hopea- ja viisi pronssimitalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle