Venäläisyhtiö Norilsk Nickel osti Jari Kurrilta 40 prosenttia Jokereista − Jukka Kohonen ei ole enää seuran toimitusjohtaja

KHL / Uutinen
Jokerit elää keskellä isoa murrosta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Venäläisomistuksessa oleva Norilsk Nickel Harjavalta Oy on tukenut Jokereita jo aiemmin, ja nyt yritys ostaa Jokereista 40 prosentin omistusosuuden. Loput 60 prosenttia omistuksesta säilyvät Jari Kurrilla, josta tuli viime kuussa tehtyjen kauppojen jälkeen yhtiön ainoa omistaja.

Samalla Jokerit tiedotti toimitusjohtajan vaihtumisesta. KHL-ajanjakson alusta eli vuodesta 2014 alkaen toimitusjohtajana toiminut Jukka Kohonen poistuu seurasta, ja tilalle on palkattu Eveliina Mikkola. Mikkolan ensimmäinen työpäivä oli tänään. Mikkola on työskennellyt aiemmin Jokereissa vuosina 1991−1997, minkä jälkeen hän on työskennellyt Hartwall Arenalla yhdeksän vuoden ajan kahdessa eri jaksossa. Vuodesta 2012 lähtien hän toimi kaupallisena johtajana.

− Haluan kiittää Jari Kurria tästä mahdollisuudesta palata Jokereihin, joka on merkinnyt minulle paljon työurani alkuvuosista lähtien. Uusien omistusjärjestelyjen ja todella kilpailukykyisen joukkueemme myötä olemme todella innoissamme uudesta kaudesta ja ajasta Jokereissa. Haluan, että seurana pidämme entistä parempaa huolta faneistamme sekä yhteistyökumppaneistamme, joiden kanssa haluamme luoda uusia kiinnostavia yhteistyömalleja sekä kehittää erinomaista ottelutapahtumaamme entisestään, Mikkola toteaa.

Eveliina Mikkola on Jokerien uusi toimitusjohtaja.
Kuva © Jokerit

» Lähetä palautetta toimitukselle