Uutta: Liigan tähtihyökkääjä Zaborsky siirtyy Tapparasta SaiPaan – Myös Lukon Riikola on värvätty Lappeenrantaan

LIIGA / Uutinen
SaiPa uudistuu ensi kaudelle.
Kuva © Topi Lainio

Sputnik valmistelee lähtölaskentaa eksosfääriin. SaiPa on nimittäin tehnyt Jatkoajan tietojen mukaan sopimuksen Liigassa tähtistatusta nauttivan laitahyökkääjän Tomas Zaborskyn kanssa. Slovakialainen siirtyy Etelä-Karjalaan kahden Tapparassa vietetyn menestyskauden jälkeen.

SaiPaan siirtyy Jatkoajan tietojen mukaan myös puolustaja Simo-Pekka Riikola. Uusvanha saipalainen pelasi kolme viime kautta Lukossa. Hän edusti Lappeenrannan sputnikeja aiemmin vuosina 2012–2016.

Zaborsky on pelaajaprofiililtaan kärkiketjujen maalintekijä. Toissa kaudella Tapparassa syntyi 74 ottelussa tehopisteet 12+19. Tällä kaudella 58 ottelussa 21+20. Palkintokaappiin kertyi ensin SM-hopea ja sitten SM-pronssi. Zaborsky on edustanut Liigassa myös Ässiä ja HIFK:ta. Hän on pelannut lisäksi KHL:ssä ja SHL:ssä.

Riikola puolestaan on puolustava puolustaja. Hänen kuluva kautensa oli Lukossa vaikea. Tehopisteet jäivät nollaan.

SaiPa sijoittui tällä kaudella Liigan runkosarjassa yhdeksänneksi. Pudotuspelitaival katkesi ensimmäisellä kierroksella Ilveksen käsittelyssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle