TPS:lle kaksi nuorta paluumuuttajaa – Pohjanoksa vahvistaa maalivahtiosastoa

LIIGA / Uutinen
Julius Pohjanoksa nappasi yhden voiton TPS-paidassa jo kuluneella kaudella.
Kuva © Jaakko Stenroos
Turun palloseuran runko ensi kaudelle on jo kasassa. Kesän aikana TPS hankkii mahdollisesti 2-3 uutta pelaajaa.

TPS saa kaksi nuorta paluumuuttajaa riveihinsä, kun maalivahti Julius Pohjanoksa ja puolustaja Aleksi Anttalainen palaavat Turkuun kahden vuoden sopimuksilla.

Pohjanoksa torjui kaksi viime kautta TUTOn ykkösmaalivahtina, ja hänet palkittiin kauden 2017-2018 päätteeksi Mestiksen parhaana maalivahtina. 22-vuotias vahti torjui Mestiksen runkosarjassa sekä pudotuspeleissä noin 92 torjuntaprosentilla.

– Hienoa, että oma jätkä palaa TPS:n pukukoppiin! On kiva päästä tekemään töitä tavoitteellisen ja fiksun urheilijan kanssa, joka "Julle" todellakin on. Olen varma, että Pohjanoksa haluaa haastaa Rasmus Tirrosta taistelussa peliajasta tulevalla kaudella, TPS:n maalivahtivalmentaja Fredrik Norrena hehkuttaa seuran tiedotteessa.

20-vuotias Anttalainen puolestaan käväisi Kanadan juniorisarja QMJHL:ssä kaksi edellistä kautta ja iski siellä 144 ottelussa tehot 11+33.

Lisäksi Nuutti Viitasalo solmi 1+1-mallisen sopimuksen. Nopeajalkainen puolustaja pelasi kauden aikana 22 ottelua Mestistä TUTOssa ja 26 ottelua TPS:n A-junioreissa.

TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäen mukaan joukkueen runko on kasassa, mutta muutamia sopimuksia saatetaan vielä sorvata. 

– Runko on kasassa ja kesän aikana mahdollisesti tulee vielä 2-3 uutta pelaajaa. Joukkueesta löytyy hyvä sekoitus kokemusta sekä nuoruutta ja kilpailu pelipaikoista on varmasti kovaa. Uskon, että nuorilla on sanansa sanottavana, kun rooleja ja pelipaikkoja jaetaan.

TPS solmi lisäksi useita juniorisopimuksia. Kolmivuotiset sopimukset solmivat Juuso Pärssinen, Aarne Intonen, Mikael Pyyhtiä sekä Valtteri Pulli. Kaksivuotisen sopimuksen allekirjoitti maaivahti Tomas Keinänen, ja yhden vuoden sopimuksen saivat Olli ValtolaJesper Larinmaa sekä Eetu Anttila.

Juttua muokattu 18.4.2019 klo 14.00: Lisätty Nuutti Viitasalon sopimus.

» Lähetä palautetta toimitukselle