Mestiksessä jaettiin pelikieltoja: TUTOn Levolle viikateiskusta kaksi peliä, Ketterän Lipiäiselle yksi peli päähän kohdistuneesta taklauksesta

MESTIS / Uutinen
Mikke Levo joutuu huilaamaan yhden ottelun vielä joulutauon jälkeenkin.
Kuva © Timo Savela
Mestiksen kurinpitoryhmällä riitti hommia perjantai-illan kierroksen jälkeen.

TUTOn Mikke Levo lensi suihkuun kaksi sekuntia ennen pelin loppua huitomisesta perjantain ottelussa IPK:ta vastaan. Iisalmelaisten Topi Piipponen loukkaantui tilanteessa.

Mestiksen kurinpitoryhmä on tuominnut Levon kahden ottelun pelikieltoon. Erotuomariraportin mukaan huitominen oli viikateisku.

− Huitominen on tehty kahdella kädellä vastustajan käsille sillä seurauksella, että vastustaja on loukannut itseään, otteluvalvojan raportti selventää.

Levon pelikiellon myötä TUTOlla on lauantaina kokoonpanossa vain viisi puolustajaa.

Myös Imatran Ketterän Valtteri Lipiäinen tuomittiin yhden ottelun pelikieltoon päähän kohdistuneesta taklauksesta. 

− Taklaus kohdistuu taklattavissa olevaan pelaajaan. Kurinpitoryhmä katsoo kuitenkin olevan kiistatonta, että taklaus osuu vastustajaa suoraan päähän ja on siten rangaistava teko.

TUTO ja Ketterä kohtavaat tänään Turussa viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle