LeKin nuorelle maailmanmestarille pelikieltoa selästä taklaamisesta

MESTIS / Uutinen
Latvala seuraa LeKin seuraavan ottelun sivusta.
Kuva © Jarno Hietanen
Yksi Mestiksen runkosarjan vahvimmista joukkueista joutuu pärjäämään seuraavan ottelunsa ilman nuorten maailmanmestaripuolustajaansa Otto Latvalaa.

LeKin Otto Latvalalle tuomittiin yhden ottelun pelikielto hänen suorittamansa selästä taklaamisen perusteella. Taklaus tapahtui lempääläläisten ja RoKin ensimmäisen puolivälieräkamppailun tiimellyksessä.

Kurinpitopäätöksessä perustellaan tuomiota sillä, että Latvala taklaa vastustajaa, joka ei ole tietoinen selkäpuolelle tulevasta iskusta. Latvala otti laitakamppailussa RoKi-pelaajan paidasta kiinni ja aiheuttaa kontaktin, jonka seurauksena vastustaja sinkoutuu laitaan.

Kurinpitoryhmä toteaa, että vaikka kontakti ei ole voimakas, osoittaa se piittaamattomuutta.

Alle 20-vuotiaiden MM-kultaa voittaneessa joukkueessa ollut Latvala teki runkosarjan 32 pelaamassaan ottelussa tehot 9+7=16.

» Lähetä palautetta toimitukselle