Tappara kalahti Kometaan maali-iloittelussa − Kärpät on matkalla Euroopan huipulle CHL:n pudotuspeleissä

CHL / Uutinen
Tapparan CHL-ottelut päättyivät tämän kauden osalta pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Jääkiekon Mestareiden liigan CHL:n ensimmäinen pudotuspelikierros pelattiin loppuun tiistai-iltana kahdeksan ottelun voimin. Suomalaisittain mielenkiintoisimmat kamppailut käytiin Oulussa ja Tampereella.

Oulussa nähtiin korkealaatuinen jääkiekko-ottelu kahden vauhdikkaan joukkueen välillä

Kärpät sai vieraita Sveitsistä, kun ZSC Lions saapui Zürichistä pohjoiseen metsästämään jatkopaikkaa. Ensimmäinen osaottelu näiden kahden joukkueen välillä päättyi Zürichissä kirjavien vaiheiden jälkeen tilanteeseen 4-4. Illan ottelussa panos oli siis selvä: voittaja jatkaa kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon.

Ottelu alkoi oululaisten kannalta vaikeasti, sillä Lions oli päättänyt hyökätä ärhäkkäästi heti ensimmäisistä minuuteista alkaen. Vieraat karvasivat aggressiivisesti, liikkuivat sähäkästi ja liikuttelivat kiekkoa nopeasti, minkä seurauksena pelin painopiste pysyi pitkälti Veini Vehviläisen vartioiman maalin lähettyvillä. Vieraiden vahvaa virettä auttoi myös se, että Kärpät otti jopa neljä kahden minuutin rangaistusta ensimmäiseen erään.

Kärpät pääsi kaikesta huolimatta ensimmäisenä tulostaululle. Tilanne avautui, kun erinomaisesti karvannut Michal Krištof riisti kiekon päädyssä ja pääsi nousemaan maalille yllättävän vapaasti. Slovakki pelasi tilanteen kiitettävällä maltilla ja pelasi hyvän vetopaikan ensin Shaun Heshkalle ja heti tämän jälkeen Teemu Kivihalmeelle, joka pääsi iskemään kiekon lopulta maalin perukoille.

Kärppien johtoasema säilyi vain muutaman minuutin, kun joukkueen runsas jäähymäärä kostautui. Vieraiden ylivoima liikutti kiekon mainion ottelun pelanneiden Fredrik Petterssonin ja Pius Suterin kautta Chris Baltisbergerille, jonka nopea liike maalille ja hieman onnekas laukaus yllätti hyvän ottelun pelanneen Vehviläisen.

Toinen erä jatkettiin vieraskomennossa Lionsin tehtyä johtomaalin erän toisella minuutilla. Pius Suterin kaukolaukaus kimposi onnekkaasti Jeróme Bachofnerin jaloista ohi hölmistyneen Vehviläisen. Osuman myötä peli kääntyi entistä selvemmin sveitsiläisille, joiden onnistui hallita kiekkoa tavalla, jota Raksilassa ei ole vierasjoukkueilta tyypillisesti totuttu näkemään. Erän loputtua tilastoista voitiin lukea Lionsin olleen kuskin paikalla niin maaleissa, vedoissa kuin aloituksissakin.

Kolmanteen erään kotijoukkue tuli sisuuntuneena ja erinomaisella peli-ilmeellä. Heti erän alusta nähtiin, että peli ei ollut vielä ratkennut, vaan Kärpät haki tosissaan tasoitusta. Erän edetessä Kärpät onnistui ottamaan itselleen kiekonhallinnan ja luomaan painetta vieraiden maalille. Vastaavasti Lions laski karvaustaan eikä enää kyennyt hyökkäämään yhtä laadukkaasti saati pitkään kuin kahdessa ensimmäisessä erässä.

Ottelun ratkaisi lopulta sinnikäs duo Radek Kobližek-Nicklas Lasu, jonka hyökkäyksistä tšekki teki kaksi maalia. Ottelun kolmannessa erässä Kärpät osoitti mestarin elkeitä ottamalla ottelun haltuun laadukkaalla ja intohimoisella pelillä. Joukkue saa takuulla voitosta hyvän kannustimen loppukauden otteluihin.

Laadukas ja nopeatempoinen ottelu päättyi lopulta Kärppien 3−2-voittoon, minkä ansiosta oululaiset jatkavat CHL-taivaltaan itävaltalaista Red Bull Salzburgia vastaan.

Tampereen maali-iloittelu päättyi Brnon juhliin

Toinen suomalaisjoukkue Tappara tarvitsi illan ottelusta poikkeuksellisesti viiden maalin voiton, sillä edeltävä osaottelu päättyi tshekkiläisten juhliin 5−1. Tamperelaiset aloittivatkin ottelun räväkästi, kun Veli-Matti Vittasmäki laukoi kiekon ensimmäisen kerran vieraiden verkkoon jo kahden minuutin kohdalla.

Sähäkkää alkua korosti 11 minuutin kohdilla syntynyt Elias Fälthin tekemä 2−0-maali. Tappara sai ensimmäisen erän loppuun vielä kahden miehen ylivoiman, mutta tämä mahdollisuus jäi hyödyntämättä.

Tšekkiläiset vieraat kaatoivat tamperelaisten niskaan saavin kylmää vettä tekemällä kaksi maalia toisen erän ensimmäisen viiden minuutin aikana. Tämän seurauksena Tapparan olisi täytynyt tehdä vielä viisi lisämaalia, jotta haaveet jatkopaikasta olisivat pysyneet hengissä.

Ottelun loppu eteni maalintekokilpailun merkeissä joukkueiden tehtyä vuoron perään maaleja. Päätössummerin soitua Hakametsässä tulostaululla oli lukemat 5−5. Tappara voitti ottelussa laukaisuyritykset ja aloitukset selvästi, mutta maalivahti- ja puolustuspelaaminen ei tällä kertaa ollut riittävällä tasolla vaaditun rökälevoiton varmistamiseksi.

Tapparan turnaus päättyi tähän otteluun. Kometa saa seuraavaksi kovan haasteen Göteborgista Frölunda Indiansilta.

SHL-joukkueet vaikeuksien kautta jatkopeleihin, HC Plzen selvällä pelillä voittoon

Muissa ottelupareissa koettiin tiukkoja tilonteita ja yksi selkeä voitto. Tshekkilläinen HC Plzen nujersi italialaisen kilpakumppaninsa HC Bolzanon Milan Gulašin hurjan vireen ansiosta.

Illan kirkkain tähti iski peräti neljä maalia ja viisi pistettä ottelussa, joka päättyi kotijoukkueen 6−2-voittoon. Otteluparin lopullinen maaliero oli 12−3, joten HIFK:nkin pudottaneella Bolzanolla ei lopulta ollut paljoakaan sanottavaa otteluparissa.

Ruotsissa käytiin sen sijaan kaksi kiivasta taistoa jatkopaikoista. Göteborgissa pelasivat kotijoukkue Frölunda Indians sekä sveitsilläinen HC Lugano. Joukkueiden ensimmäinen osaottelu päättyi kutkuttavasti 1−1, joten tästä ottelusta oli lupa odottaa hienoa koitosta.

Runsasmaalinen koitos sai räväkän alun, kun kotijoukkueen Jonathan Sigalet iski avausmaalin jo ensimmäisellä minuutilla. Tämän jälkeen Lugano karkasi toisessa erässä jo merkitsevään 1−3-johtoon, mutta Liigastakin tuttu Ryan Lasch sai kavennettua ottelun toisen erän loppupuolella tilanteeseen 2−3.

Indians oli ratkaisevassa kolmannessa erässä tehokas tehden kolme maalia, joista voitto-osuma oli Laschin käsialaa vain pari minuuttia ennen ottelun loppua. Ottelu päättyi lukemiin 5−4 ja ottelupari siten lukemiin 6−5.

Toinen tiukka kamppailu Ruotsissa käytiin Skellefteå AIK:n ja norjalaisen Storhamar Hamarin välillä. Otteluparissa kyti suuri yllätys, sillä joukkueiden ensimmäinen ottelu päättyi 4−4-tulokseen. Tämäkin ottelu sai mielenkiintoisen alun, kun Hamar voitti ensimmäisen erän lukemin 1−2.

Kotijoukkue AIK keräsi kuitenkin itsensä erätauolla ja teki Bud Hollowayn suorituksilla otteluun voittoon riittäneet kaksi maalia kolmeen ja puoleen minuuttiin. AIK:n ensimmäisen maalin teki Juhamatti Aaltonen.

Sveitsiläiset joukkueet vaikeuksissa kotikentillään, Salzburg höykytti Rouenia

Sveitsissä pelattiin myös jatkopeleistä niin Zugissa kuin Bernissäkin. Itävallassa Salzburgissa kotijoukkuetta saapui haastamaan Rouen Dragons.

Ensimmäisten osaotteluiden yhdestä suurimmasta yllätyksestä vastasi ranskalainen Dragons, joka venyi kotikentällään 3−3-tasapeliin ennakkosuosikki Red Bull Salzburgia vastaan.

Kotikentällään esiintynyt Salzburg ei jättänyt toisessa ottelussa kuitenkaan jossittelulle sijaa nujertamalla vieraansa tylyin lukemin 5−1. Maalinteossa kunnostautui erityisesti Ryan Duncan, joka teki kaksi maalia. Otteluparin lopputulos oli selvä 8−4.

Zugissa pelattiin paikallisseura EV Zugin ja Red Bull Münchenin välinen ottelu, johon Zug lähti yhden maalin johtoasemasta. Kotijoukkue voitti selvästi ottelun laukaisutilastot, mutta maalinteko jäi tyystin vieraiden iloksi. Ottelun voitto-osuma nähtiin toisen erän alussa Justin Shuggin viimeisteltyä illan ensimmäisen maalin. Loppulukemat 0−2 viimeisteli Frank Mauer. Täten München marssi otteluparista jatkoon maalein 3−4.

Illan viimeisessä ottelussa SC Bern kohtasi kotonaan Malmö Redhawksin. Kahden kovan joukkueen välistä kamppailua himmensi se, että Malmö oli voittanut edeltävän ottelun 4−1, minkä takia kotijoukkueelta vaadittiin poikkeuksellista onnistumista.

Sankariteot jäivät tällä kertaa tekemättä vierasjoukkueen napattua kliinisen 0−1-voiton Stefan Wargin maalilla ja siten myös jatkopaikan. Huomionarvoista ottelussa oli se, että yleisömäärä oli verrattain hulppea 13 573 katsojaa, millaisesta pohjoismaalaiset seurat voivat vain haaveilla tällä hetkellä.

CHL:n puolivälierät pelataan kaksiosaisina ottelupareina 4.-5.12. ja 11.12.. Otteluparit ovat seuraavat:

Kaavion vasen puoli:

Red Bull München-Malmö Redhawks
Kärpät
-Red Bull Salzburg

Kaavion oikea puoli:

Kometa Brno-Frölunda HC
Skellefteå AIK-HC Plzen

Muokkaus 21.11.2018 klo 7:35: Otteluparien voittajat pääsivät kahdeksan parhaan joukkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle