Jokereille paluumuuttaja HIFK:sta - Eronen vahvistamaan puolustusta

KHL / Uutinen
Eronen palaa Jokereiden riveihin.
HIFK:ssa viimeiset kolme kautta pelannut puolustaja Teemu Eronen siirtyy Jokereihin.

Teemu Erosen sopimus Jokereiden kanssa on kaksivuotinen. 28-vuotias Eronen edusti Jokereita juniorivuosinaankin ja pelasi myös liigajoukkueessa kausina 2008-2013. 

Päättyneellä kaudella HIFK:ssa Eronen iski runkosarjassa 49 ottelussa tehot 9+26. Pudotuspeleissä EVU-kasvatin pistepussi karttui 13 ottelussa kuudella tehopisteellä.

Eronen on kiekkoillut KHL:ssä aiemmin kausina 2014-2015 ja 2015-2016. Hänen seurojaan olivat Neftehimik Nizhnekamsk ja Vityaz Podolsk.

− Eronen oli tällä kaudella SM-liigan kärkipuolustajia ja otti isoja kehitysaskeleita kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan. Tästä osoituksena hän pääsee taistelemaan paikasta kevään MM-kisajoukkueessa. Olemme iloisia, että omista junioreista ammattilaiseksi noussut pelaaja palaa nyt seuraamme, kommentoi Jokereiden GM Jari Kurri

Jokerit kertoi lisäksi tehneensä sopimuksen Bluesin A-nuorten maalivahdin Aleksanteri Heiskasen kanssa. 20-vuotias Heiskanen pelasi espoolaisjoukkueen maalilla 40 ottelua torjuntaprosentilla 91,9. Hänen sopimuksensa on 1+1-vuotinen.

− Heiskanen kuului tällä kaudella Nuorten SM-liigan parhaisiin maalivahteihin. Hän on luonteeltaan taistelija, josta löytyy paljon kehityspotentiaalia, Kurri kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle