Jääkiekon MM-kisoissa siirrytään pieneen kaukaloon – Muutos astuu voimaan Suomessa vuonna 2022

MAAJOUKKUE / Uutinen
IIHF:n hallitus esittää siirtymistä pieneen kaukaloon miesten MM-kisoissa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitus on tällä viikolla kokoontuneena Tampereelle. Kovaa vauhtia valmistuvan Tampereen tulevan monitoimiareenan rakennustyömaan vieressä pidetyn lehdistötilaisuuden isoin uutinen oli, että miesten jääkiekon MM-kisoissa siirrytään pelaamaan pienessä kaukalossa. Uutisen kertoi IIHF:n puheenjohtaja René Fasel.

Fasel perusteli siirtymistä pieneen kaukaloon sillä, että peli on muuttunut niin paljon viimeisten vuosien aikana. Muutos astuu voimaan Suomen isännöimissä kotikisoissa vuonna 2022.

— NHL on ylivoimaisesti maailman paras liiga. 99% maailman parhaista pelaajista pelaa siellä. Parhaat pelit pelataan pienessä kaukalossa. Miksi me siis yhä pelaisimme arvokisoissa isossa kaukalossa?, Fasel kysyi toimittajilta keskiviikkona iltapäivällä.

IIHF:n edustajat ovat tutustuneet viikon aikana Tampereella rakenteilla olevaan areenaan. Puheenjohtaja Fasel olikin hyvin vaikuttunut näkemästään.

— Olen todella vaikuttunnut tästä projektista. Eurooppa tarvitsee tällaisia 14 000 henkeä vetäviä jäähalleja ja tämä projekti antaa esimerkkiä koko Euroopalle kuinka halleja kuuluu rakentaa, Fasel kertoi tyytyväisenä.

IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola kertoi myös ylpeänä medialle, että Suomessa vuonna 2022 pelattavat MM-kisat voidaan pelata Tampereella. Kummola lisäksi kertoi, että vuoden 2023 kisaisäntä tullaan nimeämään toukokuussa MM-kisojen yhteydessä Bratislavassa. Kyseisiä kisoja on hakenut pidettäväksi Tšekki, Venäjä ja Ruotsi.

Toisella varapuheenjohtajalla Bob Nicholsonilla ei ollut mitään uutta kerrottavaa NHL-pelaajien tilanteesta suhteessa Pekingin olympiakisoihin 2022. Hän kertasi, että NHL:n ja kansainvälisen jääkiekon säännöt ovat tällä hetkellä lähempänä toisiaan kuin koskaan aikaisemmin, ja oli erittäin tyytyväinen siihen miten 3v3 jatkoaikauudistus on toiminut.

— Jääkiekko on viihdettä ja jääkiekko jatkoajalla on erittäin viihdyttävää. Fanit ja taitavat pelaajat rakastavat sitä, Nicholson linjasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle