HäSa: Antti Pennasen seuraaja valitaan kolmen kandidaatin joukosta

LIIGA / Uutinen
Antti Pennasen ura HPKn käskyttäjänä päättyy tähän kauteen. Kulisseissa sorvataan parhaillaan sopimusta seuraajalle.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Hämeen Sanomien tietojen mukaan HPKn päävalmentajan paikasta taistelevat kolme kärkikandidaattia ovat Olli Salo, Matti Tiilikainen sekä Petri Matikainen.

Hämeen Sanomat uutisoi sunnuntaina Antti Pennasen seuraajakandidaateista. Pennanen siirtyy kuluvan kauden jälkeen valmentamaan Nuoria Leijonia, joten hämeenlinnalaisten on ensi kaudeksi löydettävä uusi päävalmentaja. 

Lehden tietojen mukaan vahvin ehdokas paikalle on Matti Tiilikainen. 31-vuotias Tiilikainen on pitkähköllä valmentajaurallaan toiminut päävalmentajana muunmuuassa DEL2-sarjassa taistelevalle Frankfurt Lövenille sekä HPK:n U20-joukkueelle. Lisäksi häneltä löytyy kokemusta maajoukkuetason valmentamisesta, sillä hän on toiminut Leijonien U20-joukkueen apuvalmentajana. Hän on saanut valmentajaurallaan menestystä, sillä viime kaudella Frankfurt Löven hänen alaisuudessaan voitti hopeamitalit. Lisäksi HPK:n U20-joukkue voitti mestaruuden Nuorten SM-liigassa keväällä 2017 sekä saavutti runkosarjan piste-ennätyksen kaudella 2017-2018. 

Yllätyskortti on asetettu kandidaateista kokeneelle Petri Matikaiselle. 52-vuotias Matikainen on ansioituneella urallaan toiminut eri joukkueiden valmennusryhmissä sekä johtotehtävissä. Valmentajakokemusta löytyy niin Liigan, EBEL-liigan kuin KHL-liigan puolelta maajoukkuevalmennuksesta puhumattakaan. Maajoukkueessa hän on voittanut maailmanmestaruuden apuvalmentajana 2011. Parhaillaan KAC Klagenfurt ACn päävalmentaja toimiva Matikainen on varteenotettava nimi HPK:n listoilla hämeenlinnalaisten tulevaksi päävalmentajaksi. 

Parhaillaan Ilveksen apuvalmentajan roolissa toimiva 36-vuotias Olli Salo on Hämeen Sanomien tietojen mukaan edelleen suunnitelmissa mukana, mutta uutisessa kerrotaan hänen osakkeidensa kyseiselle paikalle olevan laskussa. Karri Kiven saatua potkut tamperelaisten päävalmentajan paikalta, ja Jouko Myrrän astuttua hänen saappaisiinsa, yltyi huhumylly Salon siirtymisestä Rinkelimäelle tulevan kauden päävalmentajaksi. Salolta löytyy myöskin menestystä maajoukkuetasolta, sillä hän toimi vuoden 2019 maailmanmestaruuden voittaneessa Leijonien U20-joukkueen valmennusryhmässä apuvalmentajana. Lehden tietojen mukaan näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa, joten Salon nimi HPK:n listoilla voitanee unohtaa, vaikkakin hänellä on kokemusta Kerhon liigajoukkueen päävalmentajana loppukevään 2016 ajalta.  

HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola kommentoi Hämeen Sanomien Liigaextrassa, että hän esittelee seuran hallitukselle ehdokkaansa joukkueen tulevaksi päävalmentajaksi näillä näkymin myöhemmin lokakuussa ennen kuin päävalmentajasopimus viimeistellään. Muu valmennusryhmä päävalmentajan ympärille kasataan myöhemmin. 

Korjattu 7.9.19 klo 11:33: Matikaisen nimi oikein 

» Lähetä palautetta toimitukselle